33 miljoonan euron sijoitus ohjelmistoyhtiö M-Filesiin

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

M-Filesin liikevaihto on ollut voimakkaassa kasvussa, ja kuuden viimeisen vuoden kasvu on lähes 1 000 prosenttia. Vuonna 2015 yhtiön liikevaihto oli 30,3 miljoonaa euroa, ja työntekijöitä on tällä hetkellä yli 300. Rahoituksen avulla yhtiö kiihdyttää kasvuaan ja kansainvälistymistään investoimalla myyntiin ja markkinointiin sekä avaamalla uusia toimipisteitä Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Yhtiö panostaa huomattavasti myös kumppaniohjelmaan, sillä yhtiön liikevaihdosta merkittävä osa tulee yli 100 maassa toimivien 450 jälleenmyyjän kautta.

Monissa muissa järjestelmissä tiedon hallinta perustuu paperiajalta periytyvään tapaan, jossa tiedostojen sijainti kansiorakenteessa ratkaisee. M-Filesin älykkäät tiedonhallintaratkaisut perustuvat metatietojen hyödyntämiseen, jolloin tietoa luokitellaan, analysoidaan ja käsitellään intuitiivisesti sisällön perusteella. M-Files-teknologian ansiosta dokumentit, tiedostot ja muu jäsentämätön tieto voidaan integroida eri liiketoimintajärjestelmien, kuten CRM-, ERP- ja HR-järjestelmien, tuottaman tiedon kanssa.

Yrityksen uusi teknologiainnovaatio mahdollistaa tiedon löytämisen ja hallinnan tiedon merkityksen ja sisällön perusteella riippumatta siitä, mihin paikkaan tai järjestelmään tieto on alun perin tallennettu. Vallankumouksellinen järjestelmistä ja tietovarastoista riippumaton ohjelmistoratkaisu toimii älykerroksena organisaation muiden järjestelmien päällä. Ohjelmisto hyödyntää tehokasta hakumoottoria, automaattista luokittelua ja koneellista oppimista, joiden avulla tietoa voidaan jäsentää sen merkityksen ja arvon mukaan ilman, että tietoa tarvitsee siirtää. Ratkaisun avulla käyttäjät pääsevät yhden sovelluksen ja käyttöliittymän kautta käsiksi eri järjestelmien tietoihin.

”Olisimme voineet investoida M-Filesiin jo vakuuttavien kasvulukujen vuoksi, mutta innostuimme lopullisesti, kun näimme yhtiön teknologiavision, joka tulee mullistamaan tiedonhallinnan ohjelmistomarkkinat”, kertoo Partech Venturesin johtava osakas Bruno Crémel.

”Olemme tyytyväisenä aloittamassa yhteistä matkaa Partechin maailmanluokan tiimin kanssa. Menestyksemme takana ovat asiakaskeskeisyys ja helppokäyttöiset ratkaisut. Kasvumme ja uudet innovaatiomme vahvistavat, että voimme muuttaa sen, miten maailma hallitsee tietoa”, toteaa M-Files Oy:n toimitusjohtaja Miika Mäkitalo.

”Lisäsijoitus M-Filesiin sopii erinomaisesti tavoitteeseemme olla pitkäjänteinen kumppani. Yhtiön kasvu on ollut viime vuosina todella vahvaa, mutta uskomme, että uuden kasvuvaihteen ja teknologiavision ansiosta M-Filesin tarina on vasta alussa”, kommentoi johtaja Juha Lehtola Suomen Teollisuussijoituksesta.

Lisätietoja

M-Files Oy: toimitusjohtaja Miika Mäkitalo, puh. 045 205 3253, miika.makitalo@m-files.com sekä
perustaja ja teknologiajohtaja Antti Nivala, puh. 040 556 0471, antti.nivala@m-files.com

Suomen Teollisuussijoitus Oy: johtaja Juha Lehtola, puh. 040 064 7671, juha.lehtola@teollisuussijoitus.fi

Suomen pääomasijoitusyhdistys ry: toimitusjohtaja Pia Santavirta, puh. 040 546 7749, pia.santavirta@fvca.fi

Lisätietoja sijoittajista:
• Partech Ventures
• Suomen Teollisuussijoitus Oy
• Draper Esprit


M-Files Oy

M-Files tarjoaa älykkäitä ja tehokkaita tiedonhallinnan ratkaisuja, joiden avulla organisaatiot saavuttavat merkittäviä liiketoimintaetuja tehostamalla toimintaansa, prosessien hallintaa sekä integroimalla eri järjestelmien tuottaman tiedon yhteen. M-Files-ohjelmistot edustavat uutta lähestymistapaa tiedonhallintaan, jossa tietoa hallitaan sisällön, kontekstin ja metatietojen avulla. Tämän ansiosta käyttäjät löytävät nopeasti oikean tiedon laitteesta, ajasta ja paikasta riippumatta. M-Filesia voidaan käyttää pilvessä, omassa konesalissa tai näiden yhdistelmänä (hybridi).

Tuhannet yritykset yli 100 maassa käyttävät M-Filesia parantaakseen tietotyön laatua ja tuottavuutta sekä täyttääkseen tiedonhallintaan liittyviä standardeja ja vaatimuksia. M-Files on käytössä yli 1 000 organisaatiossa Suomessa. Asiakkaita ovat muun muassa SSAB, Gasum, Caverion, SAS, Kemira, Patria ja Securitas.

Maailman johtavat markkinatutkimuslaitokset, kuten Gartner, Forrester ja Nucleus Research, ovat nostaneet M-Filesin maailman johtavien toimijoiden joukkoon. Deloitte listasi M-Filesin kuudetta kertaa nopeimmin kasvavien teknologiayritysten joukkoon vuonna 2015. Tekniikan Akatemia myönsi vuonna 2015 M-Filesille arvostetun Millennium-kunnianosoituksen uraauurtavasta kehitystyöstä big datan sovellusalueella sekä huomattavista saavutuksista kansainvälisenä kasvuyrityksenä. M-Files on palkittu myös Vuoden työnantajana ja Vuoden teknologiakasvajana. M-Filesin toimitusjohtaja Miika Mäkitalo valittiin Vuoden yritysjohtajaksi 2015. M-Filesin perustaja ja teknologiajohtaja Antti Nivala on palkittu Vuoden ohjelmistoyrittäjänä 2015 ja Vuoden teknologiajohtajana 2016. Vuonna 2015 yhtiön liikevaihto kasvoi 36 prosenttia. Yhtiön toimipisteet sijaitsevat Suomessa, USA:ssa, Isossa-Britanniassa ja Ruotsissa.

Lisätietoja tuotteesta ja yrityksestä: www.m-files.fi