Cleantech-yhtiö Beneqille 9 miljoonan euron pääomasijoitus

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Teollisuussijoitus, Via Venture Partners ja yksityiset sijoittajat ovat tehneet yhteensä 9 milj. euron pääomasijoituksen cleantech-alalla toimivaan Beneqiin. Beneq kehittää ja markkinoi teollisia laitteita nanomittakaavan ohutkalvopinnoitteiden valmistukseen. Tuotteita hyödynnetään muun muassa aurinkokennojen valmistuksessa, tasolasin pinnoituksissa sekä taipuisassa elektroniikassa, esimerkiksi OLED-valaisimissa.

”Tämä sijoitus on meille osoitus siitä, että yritysstrategiaamme, tekniseen osaamiseemme ja tulevaisuuden kasvuumme uskotaan vahvasti. Toisaalta tämä luo myös varmuutta yhtiön laajentumiseen ja palveluiden kehittämiseen asiakaskunnallemme niin teollisessa tuotannossa kuin tutkimuksessa ja tuotekehityksessä”, kommentoi Beneqin toimitusjohtaja Sampo Ahonen sijoitusta.

Vuonna 2005 perustettu Beneq työllistää tällä hetkellä yli 60 henkeä pääkonttorissaan Vantaalla ja yksiköissään Saksassa, Kiinassa ja USA:ssa. Yhtiö on kasvanut keskimäärin 93 % vuosivauhtia viimeisen kolmen vuoden aikana. Vuoden 2010 liikevaihto on noin 10 milj. euroa. Yhtiö on parhaillaan siirtymässä pilotointivaiheesta teolliseen tuotantoon.

”Beneq on nanoteknologia-alan pioneeri Suomessa. Yhtiön teknologia ja laitteet tuovat merkittävää lisäarvoa mm. aurinkoenergian tuotantoon ja moniin muihin erittäin nopeasti kasvaviin sovellusalueisiin. Yhtiö on jo todistanut kasvukykynsä ja odotamme siltä erittäin vahvaa vientivetoista kasvua myös jatkossa”, uskoo Teollisuussijoituksen sijoituspäällikkö Juha Lehtola.

Via Venture Partners on ollut yksi Beneqin omistajista vuodesta 2007. Sillä on ollut aktiivinen rooli yhtiön kehittämisessä. ”Beneq on erittäin lupaava ja hyvin johdettu yhtiö, jolla on osaamista suomalaisesta teknologiaviennistä maailmalle. Toivomme löytävämme yhtä hyviä sijoituskohteita Suomesta myös vuonna 2011”, Via Venture Partnersin partneri Peter Thorlund Haahr kertoo. 


Lisätietoja:

Sampo Ahonen, toimitusjohtaja, Beneq Oy
Puh: +358 40 520 1090, e-mail: sampo.ahonen(a)beneq.com

Juha Lehtola, sijoituspäällikkö, Teollisuussijoitus
Puh: +358 40 064 7671, e-mail: juha.lehtola(a)teollisuussijoitus.fi

Peter Thorlund Haahr, partneri, Via Venture Partners
Puh: +45 2810 1795, e-mail: pth (a) viaventurepartners.com


Beneq
on vuonna 2005 perustettu ohutkalvoteollisuuden ja tutkimusmaailman laitetoimittaja ja vaativien ohutkalvosovellusten kehittäjä. Päätuotteitamme ovat atomikerroskasvatukseen (engl. atomic layer deposition, ALD) ja aerosoliteknologiaan (nAERO® and nHALO®) perustuvat pinnoituslaitteet. Tarjoamamme laitteiden ja teknologian sovellusalueita ovat esimerkiksi cleantech-alueella aurinkoenergian talteenottoon, OLED-teknologiaan ja toiminnallisiin laseihin liittyvät pinnoitusratkaisut. Beneqin strategiaan kuuluu olennaisesti tunnistaa asiakkaidemme tarpeet ohutkalvo- ja pinnoituspuolella, ymmärtää ja kehittää ratkaisu ja lopuksi kaupallistaa työn tulos teollisen laitteen muodossa. Tärkeä osa liiketoimintaamme on oma tuotekehitys- ja pinnoituspalvelutoimintamme, jossa työskentelee poikkeuksellisen monialainen ryhmä ohutkalvopinnoitusteknologian ammattilaisia. www.beneq.com

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä ja talouden kasvua. Teollisuussijoitus sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Pääomasijoituksia tarvitaan kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, kansainvälistymiseen, yrityksistä versoviin uusiin liiketoimintahankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin. Kohteena ovat kaikki toimialat. Yhtiö sijoittaa yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa, enintään puolella sijoitettavasta pääomasta ja omistuksesta. Teollisuussijoituksen sijoitukset ovat yli 660 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi

Via Venture Partners on tanskalainen pääomasijoitusrahasto, joka sijoittaa pohjoismaalaisiin kasvuvaiheessa oleviin teknologiayhtiöihin. www.viaventurepartners.com