Ekahaulle 10 miljoonan dollarin pääomasijoitus

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Pääomasijoittaja Nexit Venturesin portfolioyritys Ekahau on saanut yli kymmenen miljoonan dollarin pääomasijoituksen vastatakseen voimakkaasti kasvavan markkinan asettamiin haasteisiin. Rahoituskierrokseen osallistuivat Nexit Ventures, Suomen Teollisuussijoitus Oy, Sampo-konserni ja joukko yksityishenkilöitä. Aiemmilla rahoituskierroksilla Ekahau on kerännyt yli 18 miljoonaa dollaria pääomasijoittajilta ja instituutioilta, joihin kuuluvat nyt osallistuneiden lisäksi mm. kansainvälinen monialayritys 3M Company. Ekahaun tutkimusta ja tuotekehitystä on rahoittanut myös Tekes.

Helsingin yliopistossa kehitetyn ja Ekahaun patentoiman teknologian avulla sisätilapaikantaminen onnistuu langattomissa WLAN-verkoissa. Yhtiön RTLS-teknologia (Real-Time Location System) auttaa sairaaloita, teollisuuslaitoksia ja kaivosteollisuutta seuraamaan kriittisten laitteidensa ja avainhenkilöidensä sijainteja ja siten tehostamaan toimintaansa ja parantamaan henkilöstön tuvallisuutta.

”Ekahau on kiihtyvällä vauhdilla kasvavan sisätilapaikannuksen markkinajohtaja. Ratkaisumme on erittäin kustannustehokas, sillä paikannukseen tarvitaan ainoastaan ohjelmistomme ja laitteisiin liitettävät WLAN-tägit. Viimeisen parin vuoden aikana olemme solmineet useita jakelusopimuksia merkittävien toimijoiden kanssa. Näihin kuuluvat mm. Siemens, McKesson, Nortel, 3M Company ja Siemens Medical”, Ekahaun toimitusjohtaja Antti Korhonen kertoo.

Tutkimusyhtiö Frost & Sullivan arvioi, että RTLS-paikannuspalvelut kasvavat lähes miljardin euron vuotuiseksi markkinaksi vuoteen 2011 mennessä. Kasvun vetureina toimivat terveydenhoitoala ja valmistava teollisuus. Reaaliaikainen paikkatieto parantaa henkilökunnan turvallisuutta ja nostaa laitteiden käyttöastetta. Ekahaun fokus on sairaalamarkkinoissa, mutta kasvua tulee myös autoteollisuudesta, logistiikasta, kaivosmarkkinoista ja turva-alalta. Ekahaun sisätilapaikannusteknologiaa voidaan hyödyntää useilla eri toimialoilla.

”Ekahau on loistava esimerkki vahvaan teknologiaosaamiseen perustuvasta suomalaiskeksinnöstä, jonka polku kohti kaupallista menestystä tehdään määrätietoisella ja pitkäjänteisellä työllä. Erinomaisen tuotteen ja maailmanlaajuisten partnerien avulla Ekahau on parhaassa mahdollisessa asemassa hyödyntämään kasvuun lähtevän RTLS-markkinan mahdollisuudet”, sanoo Nexit Venturesin partneri Artturi Tarjanne.

Nexitin avainhenkilöt ovat olleet kehittämässä Ekahaun liiketoimintaa yhtiön johdon kanssa jo vuodesta 2000. Nexitin tuella Ekahau siirsi pääkonttorinsa Yhdysvaltain Piilaaksoon lähelle suuria asiakkaitaan vuonna 2002. Ekahaun tuotekehitys ja suurin osa henkilöstöstä on Suomessa. Yrityksen liikevaihto tulee lähes kokonaan kansainvälisiltä markkinoilta, valtaosin Yhdysvalloista. Ekahau on saanut tunnustuksia mm. tutkimusyhtiö Frost & Sullivanilta sekä The Wall Street Journal -lehdeltä.

 

Lisätietoja:

– partneri Artturi Tarjanne, Nexit Ventures Oy
puh. (09) 6818 910 ja 0400 692 992, artturi.tarjanne@nexitventures.com

toimitusjohtaja Antti Korhonen, Ekahau
puh. 0400 397 979, antti.korhonen@ekahau.com

johtaja Henri Grundstén, Suomen Teollisuussijoitus Oy
puh. 050 431 0840, henri.grundsten (at) teollisuussijoitus.fi


Ekahau on johtava langattomien lähiverkkojen (802.11) paikannusteknologiaan ja päätelaitteisiin keskittynyt ratkaisutarjoaja. Ekahaun kohdemarkkina-alueet ovat Länsi-Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Kaakkois-Aasia, ja yhtiön toimistot sijaitsevat Helsingissä, Hong Kongissa, sekä Saratogassa (CA) ja Restonissa (VA) Yhdysvalloissa. Ekahaun asiakkaita ovat langattomien verkkoratkaisujen kehittäjät, johtavat järjestelmäintegraattorit ja lähiverkkoon perustuvia paikkatietosovelluksia tuottavat kansainväliset laitetoimittajat. www.ekahau.com

Nexit Ventures Oy on uuden sukupolven langattomaan tieto- ja viestintäteknologiaan keskittynyt pääomasijoittaja. Globaaleille mobiilimarkkinoille vahvasti verkottunut Nexit Ventures on tehnyt useita irtautumisia Yhdysvalloissa, jossa on maailman merkittävimmät teknologiayhtiöiden yritysjärjestelyiden M&A-markkinat. Helsingissä, Tukholmassa ja Kalifornian Piilaaksossa toimiva Nexit Ventures sijoittaa pohjoismaisiin ja yhdysvaltalaisiin mobiilialan kasvuyrityksiin sekä tukee niiden kasvua ja kehitystä käytännönläheisellä otteella. Nexit Venturesin rahaston sijoittajien joukossa on useita suuria ja kansainvälisiä institutionaalisia sijoittajia sekä teknologia-alan kansainvälisiä vaikuttajia ja menestyneitä yrittäjiä. www.nexitventures.com

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö. Se sijoittaa valtion omaisuuden myynnistä kertyneitä varoja suomalaisen yritystoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Teollisuussijoitus sijoittaa kasvuyrityksiin suoraan ja pääomasijoitusrahastojen kautta, yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. Kohteena ovat kaikki toimialat. Pääomasijoituksia tarvitaan kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, yrityksistä versoviin uusiin liiketoimintahankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin. Yhtiön sijoitusten kokonaismäärä on noin 470 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi