Pörssiin listautuva, valmistaudu keskusteluun tekoälyn roolista

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Susanna Aaltonen

Johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet

Tesin ja Nasdaqin maaliskuisessa Polku pörssiin -tilaisuudessa Nasdaq Europen listautumispalveluista ja Tukholman pörssin toimitusjohtajana 1.4. aloittava Adam Kostyál antoi listautumista harkitseville tuhannen taalan vinkin: yrityksen AI-tarina kannattaa laittaa kuntoon.

Valmistautukaa siis kertomaan, mikä rooli tekoälyllä on liiketoimintastrategiassanne, miten tekoäly ja siihen liittyvä sääntely ja eettiset kysymykset vaikuttavat toimialaan, kilpailuun, riskeihin ja mahdollisuuksiin. On hyvä myös pohtia, miten toimintanne on digitalisoitavissa ja miten merkittävästi tekoäly voi lisätä tuottavuutta.

Pörssiin listautuminen vaatii aikaa ja työtä

Listautuminen on pitkä polku, jonka kulkemiseen kannattaa varata aikaa. Talous- ja vastuullisuusraportoinnin uudistaminen ei käy käden käänteessä, ja esimerkiksi tuiki tärkeä näkyvyys potentiaalisten sijoittajien silmissä on työtä, joka vaatii aikaa ja osaamista.

Hyödyt syntyvät, kun strategia ja listautumistarina hioutuvat, liiketoimintaprosessit tehostuvat ja hallinto, raportointi ja viestintä nostetaan uudelle tasolle. Parhaimmillaan tuloksena on parempaa tulosta ja riskien hallintaa. Pitkäjänteinen positiivisen tunnettuuden rakentaminen vahvistaa toiminnan edellytyksiä monella tasolla — vaikkapa houkuttelemalla parhaita osaajia ja avaamalla ovia uusille rahoituslähteille.

Vaikka listautuminen ei lopulta toteutuisikaan, valmistautumiseen käytetty aika ei ole mennyt hukkaan, vaan esimerkiksi hallinnon prosessien virtaviivaistaminen on hyödyllistä yrityksen toiminnan tehostamisen kannalta.

Pitkäjänteinen positiivisen tunnettuuden rakentaminen vahvistaa toiminnan edellytyksiä monella tasolla — vaikkapa houkuttelemalla parhaita osaajia ja avaamalla ovia uusille rahoituslähteille.

Uskottava sijoitustarina ja selkeä strategia houkuttelemaan sijoittajia

Listautuva yritys tarvitsee vahvan suomalaisen selkänojan kansainvälisten sijoittajien houkutteluun; kotimaiset institutionaaliset sijoittajat, kuten työeläkeyhtiömme, ankkureiksi ja yksityissijoittajat tuomaan likviditeettiä. Strategian on syytä kestää aikaa, eikä sen uudistamista kannata suunnitella lähivuosille: sijoittajat nimittäin lähtevät mukaan listautumishetken strategiaan. Hyvä sijoitustarina on inspiroiva, selkeä ja mikä tärkeintä, todenmukainen. Myös numerot puhuvat puolestaan.

Aina voi kilauttaa paitsi kaverille, myös pörssiin ja vastaavan prosessin läpikäyneille. Konsulttipuolella on tarjolla pre-IPO-selvityksiä, jotka konkretisoivat kehityskohteita.

Pääomasijoittaja aktiivisena omistajana voi tuoda listautumisvalmisteluihin arvokasta osaamista kasvun rakentamisesta, prosessien kehittämisestä ja rahoitusmarkkinoiden ymmärryksestä – noin puolella Helsingin pörssiin listautuneista yrityksistä on ollut omistajanaan pääomasijoittaja.

Vahvasti sitoutunut johto ja projektin ydintiimi ovat onnistumisen edellytyksiä. Vaikka listautuminen itsessään on projekti, se on vasta lähtölaukaus yrityksen uuteen vaiheeseen.

Hurjimpien kasvuvuosien jälkeen on palattu niin sanottuun vanhaan normaaliin, eli kasvupotentiaalin lisäksi edellytetään kannattavuutta. Myös yritysten kestävyystyö ja sen kehitys on vielä aiempaa tiiviimmin mukana keskusteluissa. Yrityskauppamarkkina avautuu, kun yhteinen näkemys arvostustasoista löytyy.