Haluamme nostaa Suomen uudistavan talouskasvun eturiviin

Kehitämme pääomasijoitusmarkkinaa, jotta suomalaisilla kasvuyrityksillä on riittävästi rahoitusta ja osaamista nousta uuteen kokoluokkaan.

Tesi – koko nimeltään Suomen Teollisuussijoitus Oy – on vuonna 1995 perustettu valtion pääomasijoitusyhtiö. Sijoitamme pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan suomalaisiin kasvuyrityksiin markkinaehtoisesti, samoin ehdoin ja tuotto-odotuksin yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa.

Valtion pääomasijoitusyhtiönä tavoitteenamme on taloudellisen tuloksellisuuden rinnalla suomalaisen pääomasijoitusmarkkinan kehittäminen sekä uudistuvan yritystoiminnan ja talouden kasvun edistäminen.

Uskomme, että suomalaiset yritykset ovat keskeisessä asemassa, kun globaaleja haasteita ratkotaan kestävällä tavalla. Näitä ratkaisuja Tesi on omistajana kehittämässä ja rahoittamassa. Jaamme taloudellista riskiä, tuemme yritysten kasvua ja kansainvälistymistä sekä edistämme osaavaa omistamista.

Avainlukujamme 2022

297 milj. €
Uusia sijoituksia ja sitoumuksia
146 milj. €
Kansainvälistä pääomaa Suomeen sijoituskumppaneilta
2,5 mrd. €
Hallinnoitavia pääomasijoituksia
-26 milj. €
Taloudellinen tulos
Haluatko kuulla lisää?
Ota yhteyttä.
Susanna Aaltonen
Viestintäjohtaja