Mihin päädyimme, ja millaista Tesiä haluamme kehittää eteenpäin?
Tesi on pääomasijoitusyhtiö, joka toimii aktiivisesti suomalaisten kasvuyritysten onnistumisen puolesta. Lisäksi kehitämme ja palvelemme koko suomalaista pääomasijoitusmarkkinaa.
Valtio-omisteisena yhtiönä roolimme on täydentää markkinaa – ei tyhjentää sitä. Kilpailemmekin onnistumisista, emme asiakkaista. Teemme töitä Suomelle tekemällä töitä suomalaisille kasvuyrityksille, ja haluamme viedä Suomen uudistavan talouskasvun eturiviin.
Tesillä on vahvaa näyttöä menestyksekkäästä toiminnasta, ja tuomme mukanamme institutionaalista painoarvoa. Samalla ymmärrämme, että oikeus olla olemassa ansaitaan vaikuttavilla onnistumisilla, yhä uudelleen.
Toimimme markkinaehtoisesti, vähemmistösijoittajana ja yhdessä kumppaneidemme kanssa. Tavoittelemme mahdollisimman suurta positiivista yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Meiltä saa pitkäjänteistä apua, perusteltua näkemystä, kärsivällistä rahaa ja osaavaa omistamista.
Tesin jälki kertoo kasvusta ja kumppanuudesta
Tesin uusi ilme on asiallinen, lähes eleetön, mutta inhimillinen. Entuudestaan tuttu oranssi tehosteväri kertoo jatkuvuudesta ja rohkeudesta. Tesin pyöreä tunnus – Tesin jälki – kertoo kasvusta ja kumppanuudesta.
Kun pönötys puuttuu, pääsee asiakin esiin. Onnistumme, kun meistä jää mielikuva uteliaasta ja uudistavasta, avoimesta ja aktiivisesta, osaavasta ja asiantuntevasta organisaatiosta, joka toimii oikein. Osana brändin määrittelyä kävimme työyhteisönä läpi arvomme: Rohkea, ratkaisut, yhdessä. Siitä se sitten syntyikin – uusi slogan: Rohkeus kasvaa yhdessä.
Superkiitokset erityisesti tesiläisille tästä matkasta!
Tesi haluaa nostaa Suomen uudistavan talouskasvun eturiviin. Kehitämme markkinaa ja toimimme aktiivisesti kasvavien suomalaisyritysten onnistumisen puolesta. Sijoitamme pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Meiltä saat pitkäjänteistä apua, perusteltua näkemystä, kärsivällistä rahaa ja osaavaa omistamista. tesi.fi | Twitter | LinkedIn | Uutiskirje