Capalo AI – tehokkuutta sähkömarkkinoille tekoälyn avulla

Kuopiossa perustettu Capalo AI yhdistää energiaa varastoivat teolliset akkuvarastot sekä aurinko- ja tuulivoimalat algoritmien avulla suureksi virtuaalivoimalaitokseksi, joka tasapainottaa sähköjärjestelmää ja varmistaa sen toimivuuden. Pääomasijoituksilla yritys tähtää nopeaan ja skaalautuvaan kasvuun.
Miksi?
Vaihteleva ja vaikeasti ennustettava uusiutuva energiantuotanto on asettanut sähkömarkkinat uudenlaisten haasteiden eteen. Esimerkiksi Suomessa voimakkaasti lisääntynyt tuulivoima tuottaa sähköä usein silloin, kun kulutus on vähäistä, mikä on painanut sähkön hinnan toisinaan jopa negatiiviseksi. Toisaalta tyyninä ja kylminä pakkaspäivinä sähköä tuotetaan liian vähän tarpeeseen nähden, mikä on nostanut pörssisähkön hinnan erittäin korkeaksi.
Sähkön tuotannon ja kulutuksen yhteensovittamiseksi tarvitaan energiaa varastoivia järjestelmiä, kuten akkuvarastoja. Ne varastoivat sähköenergiaa silloin, kun sitä on tarjolla runsaasti, ja purkavat sitä tarpeen mukaan. Sähköjärjestelmän tasapainottaminen vaatii kuitenkin reaaliaikaista ja salamannopeaa optimointia.
Capalo AI on kasvanut Suomen suurimmaksi akkujärjestelmiä tekoälypohjaisesti optimoivaksi yritykseksi. Sen toiminta auttaa kantaverkkoyhtiötä tasapainottamaan sähköjärjestelmää.
Mitä ja miten?
Capalo AI on kehittänyt algoritmeihin pohjautuvan optimointipalvelun, Capalo Zeus VPP:n. Se yhdistää erilliset akkuvarastot sekä aurinko- ja tuulivoimalat yhdeksi hallituksi kokonaisuudeksi, virtuaaliseksi voimalaitokseksi. Ratkaisu vastaa kriittiseen kysymykseen: milloin akkuja kannattaa varata ja purkaa, jotta se palvelee sähköjärjestelmää parhaiten ja on samalla taloudellisesti kannattavinta.
Capalo AI:n tekoäly huomioi reaaliajassa kaikki muuttujat: sääennusteet, markkinahinnat, kulutusvaikutukset sekä akkuvarastojen teknisen elinkaaren. Lisäksi palvelu tarjoaa sähköntuottajille suoran pääsyn useiden maiden sähkömarkkinoille, tekoälyoptimoidun kaupankäynnin kaikilla markkinapaikoilla sekä tasevastaavan (BRP) ja säätöpalvelun tarjoajan (BSP) palvelut. Ratkaisu tasaa sähkön markkinahintojen vaihtelua ja maksimoi samalla sähkön tuottajan saaman tukkuhinnan.
Kasvu ja kansainvälistyminen
Capalo AI on voimakkaasti kasvava ja kansainvälistyvä energiateknologian kasvuyritys. Suomesta yritys on jo laajentunut Ruotsin, Liettuan, Latvian, Puolan ja Bulgarian sähkömarkkinoille. Tänä vuonna yritys laajenee Romanian, Kreikan, Espanjan ja Portugalin sähkömarkkinoille, joissa kaikissa on paljon uusiutuvaa energiantuotantoa ja akkuvarastoja.
Vuonna 2025 yrityksen sopimuksen alla olevien akkupuistojen kapasiteetti ylitti yhden gigawatin rajan. Sopimuskannan arvioidaan moninkertaistuvan vuoden 2026 aikana. Esimerkiksi Espanjan ja Kreikan sähkömarkkinat ovat kasvun kannalta lupaavia suuren aurinkovoimakapasiteetin ja siihen liittyvien varastointitarpeiden vuoksi. Romaniaan ja Bulgariaan rakennetaan useiden gigawattien edestä akkuvarastoja.
Pääomasijoitusten merkitys
Helmikuussa 2026 Capalo AI julkisti 11 miljoonan euron rahoituskierroksen, jota veti eurooppalainen venture-sijoittaja Heartcore Capital. Ensisijoituksen yritykseen tehneen Tesin lisäksi muita sijoittajia olivat VentureFriends, Innovestor, ProFounders ja Inventure. Keräämällään rahoituksella Capalo AI vauhdittaa kansainvälistä laajentumistaan ja teknologista kehitystä.
Tesi keskittyy Suomen kannalta strategisesti merkittäviin temaattisiin kokonaisuuksiin, kuten puhtaaseen siirtymään ja sen innovaatioihin. Tesin tvoitteena on vauhdittaa osaamiskeskittymien kehittymistä ja kestävää kasvua. Lisäksi se pyrkii kasvattamaan Suomeen uusia huipputeknologian yrityksiä sekä mahdollistaa niiden skaalautuminen suuremmiksi myös kotimaisilla pääomilla. Tesi sijoittaa yrityksiin, joilla on potentiaalia globaaliin skaalautuvaan kasvuun ja näyttöä kasvukyvystä. Capalo AI on esimerkki tällaisista kasvuyrityksistä.
Perustiedot
Capalo AI on Kuopiossa vuonna 2022 perustettu teknologiayritys. Sen perustajilla (Henri Taskinen, Riku Kukkonen, Eerik Jauhiainen ja Teemu Lappalainen) on taustaa laskennallisesta fysiikasta, tietojenkäsittelytieteestä sekä tekoälyn hyödyntämisestä. Yritys on noussut nopeasti Pohjois-Euroopan johtavaksi akkuvarastojen ja virtuaalisten voimalaitosten optimointipalvelujen tarjoajaksi, jonka vahvuus on poikkeuksellisen kehittynyt algoritminen kaupankäynti ja kyky hallita erittäin suuria kapasiteetteja kansainvälisesti. Yrityksen päätoimipaikka on Helsingissä ja se työllistää reilut 60 asiantuntijaa.
Tehokkuutta sähkömarkkinoille tekoälyn avulla
“Tesi on olennainen suomalaisten innovaatioiden mahdollistaja, jolla on samanlainen visio kuin meillä: miten skaalata suomalaista innovaatiota ja kasvattaa yhteiskunnan kannalta merkittävää osaamista.”
- Tarja Strahlman, johtaja, Strategic Accounts, Capalo AI