Työskentelen Tesin strategia- ja kehitystiimissä analyytikkona. Työssäni pääsen toteuttamaan laajasti erilaisia tutkimushankkeita ja tuottamaan analytiikkaa sijoitustoiminnan tueksi. Lisäksi tehtäviini kuuluu tutkimustoiminnan pidempiaikaista kehittämistä.
Olen opiskellut taloustiedettä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Ennen Tesille siirtymistäni työskentelin muun muassa yrityskauppavalvonnan ja julkisten hankintojen parissa Kilpailu- ja kuluttajavirastossa.
Innostun työssäni erityisesti mahdollisuudesta jäsentää monimutkaisia kokonaisuuksia ja muuttuvaa maailmaa faktapohjaisesti, tukien siten päätöksentekoa sekä ymmärrystä siitä, mistä suomalainen kasvu syntyy. Uskon, että jatkuva kehittymispyrkimys ja uusien asioiden vastaanottaminen uteliaisuudella ovat avain onnistumiseen monella saralla. Siksi inspiroidunkin dynaamisesta ja ratkaisukeskeisestä ympäristöstä, jossa saan tehdä päivittäin töitä.