
Vastuualueeseeni kuuluvat taloushallinnon sisäisen ja ulkoisen laskennan tehtävät. Työtehtäviini kuuluvat erilaisiin yleisiin tai yhtiökohtaisiin selvityksiin osallistuminen. Vaikuttavuusdatan analysointi ja raportin teko. Osallistun myös toiminnan kehittämiseen liittyviin hankkeisiin ja toimin Efront -järjestelmän ylläpitäjän roolissa.
Olen aikaisemmin toiminut viiden vuoden ajan pääkirjanpitäjänä IT-konsulttitalo Symbio Finlandissa, jossa hoidin raportoinnin, viranomaisraportoinnin ja konsernikirjanpidon tehtäviä.
Inspiraation lähteenä toimii uuden oppiminen ja mielenkiintoisten ongelmien ratkonta. Vielä ei ole tullut vastaan ongelmaa, jota en olisi saanut ratkaistua.