Tesi on myös aktiivinen kanssasijoittaja

Teemme vähemmistösijoituksia Suomessa vaikuttaviin yrityksiin yhdessä kotimaisten ja kansainvälisten sijoittajien kanssa.

Sijoitamme markkinaehtoisesti, samoin ehdoin ja tuotto-odotuksin yksityisten sijoittajien kanssa. Tesi ei pääsääntöisesti toimi lead-sijoittajana. Meillä ei ole sijoituksillemme kiinteää pitoaikaa, mutta tyypillisesti ne ovat kestoltaan 3–8 vuotta. Tarpeen mukaan Tesi voi nimittää edustajansa osaksi yrityksen hallitusta – tarjoamme kohdeyritystemme käyttöön toimialan asiantuntijoiden parhaan osaamisen.

Venture capital
-sijoitukset

Edistämme venture capital -markkinan toimivuutta sijoittamalla tyypillisesti alkaen A-B-sijoituskierroksilta, joiden kokoluokka vaihtelee n. viiden miljoonan tasolta aina kymmeniin miljooniin euroihin asti. Oman sijoituksemme suuruus on tyypillisesti 2–10 miljoonaa euroa. Sijoitukset tehdään aina yhdessä yksityisten ammattimaisten sijoittajien, pääsääntöisesti kotimaisten ja kansainvälisten venture capital -rahastojen, kanssa.

Fokuksemme on Suomelle strategisesti tärkeissä temaattisissa kokonaisuuksissa – esimerkiksi syväteknologiassa, terveysteknologiassa, puhtaassa siirtymässä sekä puolustusteknologiassa. Voimme kuitenkin sijoittaa myös näiden teemojen ulkopuolelle korkean potentiaalin yrityksiin.

 

Kasvu-
sijoitukset

Teemme vähemmistösijoituksia kasvuyrityksiin, jotka ovat skaalautuvan kasvun vaiheessa. Kohdeyrityksillämme on tyypillisesti jo huomattavaa, usein yli kymmenen miljoonan euron vahvasti kasvavaa liikevaihtoa. Sijoituskierrosten koko on yleensä 30–200+ miljoonaa euroa ja Tesin sijoitusten koko on tyypillisesti 10–50 miljoonaa euroa.

Fokuksemme on Suomelle strategisesti tärkeissä temaattisissa kokonaisuuksissa – esimerkiksi syväteknologiassa, terveysteknologiassa, puhtaassa siirtymässä sekä puolustusteknologiassa. Voimme kuitenkin sijoittaa myös näiden teemojen ulkopuolelle korkean potentiaalin yrityksiin.

Teolliset sijoitukset

Sijoituksemme kohdentuvat kotimaisiin teollisiin skaalautuvan kasvun (scaleup) yrityksiin sekä isoihin uusiin teollisiin hankkeisiin. Roolimme on olla hankekehitys- ja rakennusvaiheen kotimainen ankkurisijoittaja. Kotimaisten teollisten scaleup-yritysten rahoitustarve on tyypillisesti 50–200 miljoonaa euroa ja teollisten mittakaavan hankkeiden noin sadasta miljoonasta eurosta useampaan miljardiin euroon. Sijoituksemme tavoitteena on vivuttaa voimakkaasti yksityistä pääomaa. Jokaiseen hankkeeseen, johon Tesi lähtee mukaan, tarvitaan lähtökohtaisesti vahva teollinen lead-sijoittaja.

Sijoitamme myös Suomen kannalta strategisesti merkittävään puolustusteollisuuteen, teollisuuspoliittisesti merkittäviin yrityksiin sekä ja muihin erikoistilanteisiin.

Tällainen kanssasijoittaja olemme

  • Olemme taloudellisesti vahva ja vakaa sijoittaja, joka asettaa tähtäimen pitkälle sijoitushorisonttiin.
  • Otamme sijoitussyndikaatissa aina sen roolin, joka sopii parhaiten kohdeyrityksen tarpeisiin. Pääsääntöisesti roolimme on olla vähemmistösijoittaja.
  • Tunnemme pääomasijoitusmarkkinan ja ekosysteemin Suomessa, ja meillä on vahvat verkostot kansainvälisissä pääomasijoittamisen yhteisöissä.

Tutustu tarkemmin sijoitusperiaatteisiimme