Tesin tekemän pk-kyselyn tulokset luovat selkeää kuvaa kriisin aikana voimakkaasti uudistuneesta yrityskentästä, joka on omalla toiminnallaan pyrkinyt vastaamaan kriisin haasteisiin muuttamalla liiketoimintaa pysyvästi. Toisaalta koronan aiheuttama kahtiajako pk-sektorilla on yhä voimakkaasti näkyvissä.
Tesin pienille ja keskisuurille yrityksille keväällä 2021 tekemän kyselyn mukaan koronatilanne on kurittanut yrityksiä vähemmän kuin on pelätty. Kyseessä on Tesin neljäs koronan vaikutuksia pk-yrityksiin mittaava kysely, johon osallistui 1683 yritystä. Kysely kohdistettiin kansantalouden ja sen kasvun kannalta merkittäviin sektoreihin, joihin koronaepidemian uskottiin vaikuttavan kielteisimmin. Kyselytutkimus toteutettiin maaliskuussa 2021 rankimpien sulkutoimenpiteiden ja epidemian toisen aallon kiihtymisvaiheen aikana, mikä heijastuu myös kyselyn tulevaisuutta koskevien kysymyksien vastauksissa.
Korona kirittämässä yritysten uudistumista
Kyselytulosten mukaan yritykset ovat uudistaneet merkittävästi liiketoimintaansa koronakriisin aikana kaikilla tutkituilla toimialoilla. Vastanneista yrityksistä 73 % on tehnyt joitakin toimia liikevaihdon kasvattamiseksi joko pysyvästi tai väliaikaisesti. Esimerkiksi noin 40 % kyselyyn vastanneista pk-yrityksistä on suunnannut myyntiään uusille asiakassegmenteille tai etsinyt uusia tapoja toimittaa tuotteitaan ja palveluitaan asiakkailleen digitaalisten kanavien kautta.
Liiketoimintauudistusten vaikutukset liikevaihtoon ovat toistaiseksi olleet rajallisia, mutta yritykset ennakoivat vaikutusten olevan hyvinkin merkittäviä tulevaisuudessa. Liiketoiminnan uudistamisen ohella yritykset ovat olleet joustavia operationaalisten kustannustensa sopeuttamisessa. Kulusäästöt, lomautukset sekä pankkisektorin nopea reagointi vallitsevaan tilanteeseen ovat osaltaan ehkäisseet suurempien taloudellisten vahinkojen syntymistä. Toisaalta tutkimustulokset osoittavat, että pelkät säästötoimenpiteet eivät ole kannatelleet yrityksiä läpi koronavuoden, vaan aktiiviset tukitoimenpiteet ovat osaltaan auttaneet tilannetta. Noin puolet kyselyyn vastanneista yrityksistä arvioi, että tukitoimet ovat auttaneet heidän yritystoimintaansa.
Toisaalta korona ei ole kohdellut kaikki yrityksiä ja toimialoja tasapuolisesti. Niin sanotun K-käyrän mukainen kahtiajako pk-sektorilla näkyy yhä voimakkaasti ja etenkin majoitus- ja ravitsemustoimiala on kokenut kovia kolauksia viimeisen vuoden aikana. Peräti 90 % majoitus- ja ravitsemustoimialan yrityksistä arvioi vuoden 2021 liikevaihdon laskevan vuoden 2019 liikevaihdosta. Myös teollisuusalan yritykset kärsivät heikentyneistä tilauskertymistä ja koronakriisin aiheuttamat tuotantohäiriöt vaikuttavat yritystoimintaan useilla sektoreilla. Mikäli epidemia kuitenkin laantuu kesään mennessä viime vuoden tapaan, yksityinen kysyntä voi elpyä ja kasvattaa yritysten liikevaihtoa ainakin joillain toimialoilla.
Kasvuhalukkuutta havaittavissa
Maaliskuussa 2021 teetetyn pk-tutkimuksen mukaan yritysten kasvuhalukkuus on aiempia tutkimuksia huomattavasti suurempaa. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 65 % ilmoittaa olevansa kasvuhakuisia. Kasvuhalukkuutta ilmenee kaikilla tutkituilla toimialoilla, joskin kasvuhalukkuus on jossain määrin sidoksissa yrityksen koon kanssa, suurempien yritysten ollessa kasvuhakuisempia kuin pienempien. Varsinaista kasvuhaluttomuutta ei tutkitussa yritysjoukossa ollut juurikaan havaittavissa.
”Useat yritykset ovat koronakriisin johdosta joutuneet uudistamaan liiketoimintaansa rankalla kädellä, ja tästä ilmiöstä tulisi ottaa kaikki irti. Keskustelun tulisi pk-yritysten osalta siirtyä yritysten kasvuhalukkuudesta kasvukyvykkyyteen”, esittää Tesin Chief Digital Officer Henri Hakamo.
Kohti koronanjälkeistä aikaa
Tesin toteuttaman pk-tutkimuksen neljännen kierroksen tulokset indikoivat koronakriisin vaikuttaneen yrityksiin aiempia arvioita maltillisemmin. Vaikka koronakriisi onkin vaikeuttanut monien yritysten toimintaa, on yritysten palautumis- ja sopeutumiskyky kriisin aikana ollut ennakoitua parempi kaikilla toimialoilla. Käyttökatteiden perusteella yritykset ovat kyenneet laajalti jatkamaan kannattavaa liiketoimintaa. Kyselytulosten perusteella koronakriisi on ajanut vain 4 % ennen kriisiä käyttökatetasolla kannattaneista yrityksistä tappiollisiksi.
Koronakriisin vaikutusten kahtiajakoisuus heijastuu kuitenkin tutkimustuloksiin. Suurimpia kärsijöitä ovat pienet yritykset, joiden kyky sopeuttaa toimintaansa on rajallinen. Lisäksi suurimmassa osassa tutkittuja yrityksiä säästötoimenpiteiden raja on tullut vastaan. Seuraavat säästötoimenpiteet lienevät radikaalimpia ja niiden seuraukset talouteen pitkäkestoisempia. Suomen rokotestrategian vauhdikas eteneminen antaa kuitenkin toivoa tulevaisuudesta ja siitä, että koronakriisin vaikutukset kotimaiseen talouteen jäävät suhteellisen vähäisiksi.
”Koronakriisistä alkanut yritysten liiketoiminnan uudistuminen muistuttaa ilmiönä Nokian huippuvuosien jälkeistä aikaa. Tällä kertaa uudistuminen on ollut mahdollista rakentaa olemassa olevan toiminnan päälle. Yritysten palautumiskyky kriisin aikana on ollut ennakoitua parempi ja yrityksiin kohdistetut tukitoimenpiteet näyttävät tehonneet hyvin. Koronakriisin kokonaisvaikutukset talouteen voivatkin ainakin tutkimusjoukossa olla jo keskipitkällä aikavälillä positiivisia”, kommentoi Hakamo.
”Suomi tarvitsee kipeästi uusia kasvuyrityksiä ja niiden tuomaa arvonlisää, investointeja ja työpaikkoja. Business Finlandin, Finnvera Oyj:n, Tesin sekä ELY-keskusten rahoituksella voidaan osaltaan myötävaikuttaa yritysten uudistumiseen ja kasvuun. Talouden digivihreä siirtymä tarjoaa kasvumahdollisuuksia myös kehittyvillä markkinoilla”, toteaa työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Ilona Lundström.
Lue lisää pk-tutkimuksen tuloksista.
Lue lisää aiempien tutkimuskierrosten tuloksista.
Lisätiedot:
Henri Hakamo, Chief Digital Officer, Tesi
henri.hakamo@tesi.fi
+358 40 050 2721
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 1,9 miljardia euroa. www.tesi.fi | @TesiFII