Tesi sulkee koronakriisin hoitoon luotujen vakautusrahoitus- ja Venture Bridge -sijoitusohjelmien haun ensisijoitusten osalta maaliskuun 2022 lopussa

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) otti vuoden 2020 aikana käyttöön kaksi uutta erityissijoitusohjelmaa, joiden tarkoituksena oli vastata koronan aiheuttamiin haasteisiin pääomasijoitusmarkkinoilla. Tilanteen tasaannuttua on luontevaa luopua tilapäisiksi tarkoitetusta toiminnasta. Sijoitusohjelmista voi hakea rahoitusta ensisijoitusten osalta 31.3.2022 saakka. Jatkosijoitukset ovat mahdollisia myös maaliskuun jälkeen.

Vakautusrahoituksen ja Venture Bridge -sijoitusohjelmien lisäksi Tesillä on käytössä Euroopan investointipankin kanssa vuoden 2021 lopussa sovittu sadan miljoonan euron yhteisrahoitusohjelma suomalaisten pk-yritysten auttamiseksi koronapandemian aiheuttamissa talousvaikeuksissa. Tämä ohjelma jatkuu sovitusti.

”Tesin roolina koronakriisissä on ollut rahoituksen ja tiedon kautta varmistaa kasvuyritysten toiminnan jatkuvuutta. Tilanteen tasaantuessa on luontevaa suunnata huomiota takaisin Tesin normaaliin sijoitustoimintaan ja luopua tilapäisiksi tarkoitetuista sijoitusohjelmista”, sanoo Tesin toimitusjohtaja Jan Sasse.

Tesi tekee myös koronakriisin hoitoon luotujen sijoitusohjelmien sijoitukset markkinaehtoisesti eikä rahoitukseen liity tukea. Vakautusrahoitus palvelee keskisuuria yrityksiä, jotka ovat joutuneet koronaviruksen vuoksi äkillisiin ja tilapäisiin vaikeuksiin. Venture Bridge -rahoitus puolestaan kohdistetaan kansainvälistä kasvua hakeville yrityksille antamaan lisäaikaa suuremman rahoituskierroksen keräämiseen. Rahoitusta saaneisiin yrityksiin tehdään valikoiden myös jatkosijoituksia.

Tesi on tähän saakka tehnyt vakautusrahoitus- ja Venture Bridge -erityissijoitusohjelmiensa kautta sijoituspäätöksiä yhteensä 118 miljoonaa euron arvosta joko vaihtovelkakirjalainana tai osakesijoituksena (tilanne 11.3.2022). Venture Bridge -rahoitus on tehty yhdessä ja samoin ehdoin ammattimaisten Venture capital -sijoittajien kanssa ja se toteutetaan vaihtovelkakirjalainana. Vakautusrahoitus toteutetaan joko vaihtovelkakirjalainana tai osakesijoituksena.

”Koronakriisin hoitamiseen liittyvillä erityissijoitusohjelmilla olemme joustavasti vastanneet tilanteen luomaan markkinakapeikkoon pääomasijoitusmarkkinassa”, Jan Sasse jatkaa.

Vakautusrahoitus- ja Venture Bridge -erityissijoitusohjelmista voi hakea ensisijoitusten osalta rahoitusta 31.3.2022 saakka. Hakulomake ja ohjeet rahoituksen hakemiseen löytyvät Tesin kotisivuilta osoitteesta https://tesi.fi/yrityksille/

Lisätietoja:

Jan Sasse, toimitusjohtaja, Tesi
jan.sasse@tesi.fi
040 861 9151

Linkki Jan Sassen kuvaan

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 2,1 miljardia euroa. www.tesi.fi | @TesiFII