Norjalaislähtöinen mutta kansainvälisesti toimiva Hadean Ventures on sulkenut järjestyksessään toisen pääomasijoitusrahastonsa viimeisen kerran 144 miljoonan euron koossa. Tavoitekoko 125 miljoonaa euroa ylittyi kirkkaasti.
Rahasto keskittyy terveystieteisiin (life sciences), johon lukeutuvat mm. bio-, lääke- ja terveysteknologiat, diagnostiikka ja digitaaliset terveyspalvelut. Se tulee sijoittamaan eurooppalaisiin – erityisesti pohjoismaisiin ja saksankielisten alueiden – startup-yrityksiin niiden aikaisemmissa sekä myöhäisemmissä kasvuvaiheissa.
”On hienoa, että pääsimme uutena sijoittajana mukaan Hadean Capital II:een. Suomen ollessa osa Hadeanin ydinkeskittymää maantieteellisesti, suomalaisilla terveystiedetoimijoilla on nyt mahdollisuus hyödyntää Hadean Venturesin kansainvälistä asiantuntemusta”, avaa sijoitusjohtaja Tapio Passinen syitä Tesin sijoitussitoumuksen takana.
Tesi ei sijoittanut hallinnoijan ensimmäiseen rahastoon.
Lue lisää:
- Hadean Venturesin tiedote, 21.12.2023 (englanniksi)
Lisätietoja:
Tapio Passinen, sijoitusjohtaja, rahastosijoitukset
tapio.passinen@tesi.fi
+358 40 840 3681
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Uutiskirje