Suomalaistaustainen terveysteknologiayritys Hedera DX on julkistanut 15 miljoonan euron kasvurahoituskierroksen, jota johti VSquared Ventures. Lisäksi kierrokselle osallistui Tesi ensisijoituksellaan sekä yrityksen nykyisiä sijoittajia, kuten Helsana HealthInvest, Eyrir Venture Management, Inventure sekä Top Harvest.
Skaalautuvan kasvun saavuttanut Hedera kehittää uutta nestebiopsiatestiä syöpädiagnostiikkaan sekä dataratkaisuja lääkeyhtiöasiakkailleen.
”Haluamme vauhdittaa osaamiskeskittymien syntymistä Suomeen. Hederan avainhenkilöillä on taustaa menestyneistä yrityksistä, kuten Blueprint Geneticsistä ja Kaiku Healthista. Näiden onnistumisen pohjalta tiimillä on nyt hyvät edellytykset rakentaa uutta terveysteknologiaosaamista. Uskonkin, että Hederasta voi tulla vahva eurooppalainen toimija yhdysvaltalaisten verrokkien rinnalle”, sanoo Joni Karsikas, sijoitusjohtaja Tesillä.
Tesin uuden sijoitusstrategiansa mukaisesti sen sijoitustoiminnassa painottuu yhä enemmän mm. teknologiayritysten skaalautuva kasvu. Lisäksi terveysteknologia on yksi Tesin sijoitustoiminnassa painottuvista teemoista, mutta se ei rajaudu lähtökohtaisesti tiettyihin teemoihin tai toimialoihin.
Lue lisää:
- Hederan tiedote, 27.5.2025 (englanniksi)
Lisätietoja:
Joni Karsikas, sijoitusjohtaja, venture- ja kasvusijoitukset
joni.karsikas@tesi.fi
+358 40 827 0395
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin, suoraan kasvuyrityksiin ja uusiin teollisiin hankkeisiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje