Infrapunakuvantamiseen erikoistunut Emberion kerännyt 6 miljoonaa euroa kasvun kiihdyttämiseksi

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Emberion, suorituskykyisen, nanoteknologiaan perustuvan infrapunakuvantamisen kehittäjä, on kerännyt 6 miljoonaa euroa kasvurahoitusta. Sijoittajiin kuuluivat muun muassa Nidoco AB, Verso Capital sekä Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy). Yrityksellä on patentteja innovatiivisille nanoteknologiaratkaisuilleen.

Tesin Venture Bridge -sijoitusohjelman kohdeyrityksistä Emberion on ensimmäinen, johon Tesi tekee jatkosijoituksen.

Emberionilla on alansa huippuosaamista edustava tiimi, jonka kehittämällä innovaatiolla on todellista potentiaalia disruptoida globaali konenäkömarkkina. Tuotteen tuominen markkinoille alkoi vuonna 2021 hyvin lupaavasti. Tämä rahoituskierros mahdollistaa kaupallisen skaalauksen laajentamisen entisestään kohti markkinasegmenttinsä johtajuutta“, avaa sijoituspäätöstä Samppa Sirviö, sijoituspäällikkö Tesillä.

Lue lisää:

Lisätietoja:

Samppa Sirviö, sijoitusmanageri, Tesi
+358 50 518 60 63
samppa.sirvio@tesi.fi

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 2,1 miljardia euroa. www.tesi.fi | @TesiFII