Diplomi-insinööri Jussi Hattula on aloittanut sijoitusjohtajana Suomen Teollisuussijoitus Oy:ssä suorien kasvusijoitusten tiimissä.
Aiemmin Hattula on työskennellyt sijoitusjohtajana pääomasijoitusyhtiö Eqvitec Partners Oy:ssä, strategiajohtajana TeliaSonerassa, mobiiliteknologian kehitysjohtajana Soneran Piilaakson yksikössä sekä kehitysinsinöörinä Telessä. Työurastaan Hattula on viettänyt yli kolme vuotta Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
– Teollisuussijoitus sijoittaa kansainvälistyviin kasvuyrityksiin, joita Suomen kilpailukyky tarvitsee. Yhdessä yksityissijoittajien kanssa tuomamme pääoma, kokemus sekä kotimaiset ja kansainväliset verkostot ovat kasvuyrityksille keskeisen tärkeitä.
Vapaa-aikansa Jussi Hattula viettää lenkkeillen, purjehtien, kokkaillen sekä hyvän lukemisen ja perheensä parissa.
Kauppatieteiden maisteri Tomi Riihiranta on nimitetty analyytikoksi Suomen Teollisuussijoitus Oy:öön. Hänen toimenkuvaansa kuuluvat tietojärjestelmäkehitys sekä laskenta- ja raportointitehtävät.
Aiemmin Riihiranta on työskennellyt Evli Pankissa, PricewaterhouseCoopersilla, Kaupthingilla ja Handelsbankenissa.
Tomi Riihiranta rentoutuu golfin ja tenniksen parissa.
Kauppatieteiden maisteri, CEFA Miikka Salminen on aloittanut sijoituspäällikkönä Suomen Teollisuussijoitus Oy:ssä yritys- ja omistusjärjestelyjen tiimissä.
Aiemmin Salminen on työskennellyt analyytikkona Kuntien eläkevakuutuksessa sekä OMX:n markkinatietoyksikössä.
– Yritysjärjestelyihin tehtyjen sijoitusten määrä on ollut vahvassa kasvussa sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Teollisuussijoitus tarjoaa hienon mahdollisuuden työskennellä sekä kotimaisten että kansainvälisten yritysjärjestelyjen parissa.
Miikka Salmisen harrastuksiin kuuluvat purjehdus, musiikki, laskettelu, retkeily ja sähly.
Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö. Se sijoittaa valtion omaisuuden myynnistä kertyneitä varoja suomalaisen yritystoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Teollisuussijoitus sijoittaa kasvuyrityksiin suoraan ja pääomasijoitusrahastojen kautta, yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. Kohteena ovat kaikki toimialat. Pääomasijoituksia tarvitaan kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, yrityksistä versoviin uusiin liiketoimintahankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin. Yhtiön sijoitusten kokonaismäärä on noin 470 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi
Lisätietoja:
– sijoitusjohtaja Jussi Hattula, Suomen Teollisuussijoitus Oy,
matkapuh. 0400 669 955, jussi.hattula (at) teollisuussijoitus.fi
– analyytikko Tomi Riihiranta, Suomen Teollisuussijoitus Oy,
matkapuh. 050 593 7576, tomi.riihiranta (at) teollisuussijoitus.fi
– sijoituspäällikkö Miikka Salminen, Suomen Teollisuussijoitus Oy,
matkapuh. 040 535 4758, miikka.salminen (at) teollisuussijoitus.fi