Tesin uuteen, haastaviin yritystilanteisiin keskittyvään restructuring-johtajan tehtävään on valittu Kalle Vaitti. Hän aloittaa Tesillä 4.3.2024.
Kallella on pitkä tausta erilaisista tehtävistä Nordean yritysrahoituksessa, jossa hän ehti työskennellä lähes 20 vuotta. Kalle siirtyy Tesiin Nordeasta luottojohtajan tehtävästä, jossa hän toimii ns. high risk -asiakkaiden parissa. Kallella on erityisen vahva kokemus ongelmallisten (distressed) tilanteiden hoitamisesta pankin puolelta ja hän on ollut mukana lukuisissa konkurssi- ja yrityssaneerausprojekteissa.
”Kalle tuo mukanaan erikoisosaamista haastavien yritystilanteiden hoitamisesta, ja uskomme, että osaamisellaan hän pystyy auttamaan meitä laajasti erilaisissa haastavissa tilanteissa. Lisäksi hän tulee osallistumaan Suomen kipeästi kaipaamien teollisten investointien pankkirahoituspakettien suunnitteluun”, sanoo Jussi Hattula, Tesin kasvu- ja teolliset sijoitukset -tiimin johtaja.
Lisätietoja:
Jussi Hattula, johtaja, kasvu- ja teolliset sijoitukset
jussi.hattula@tesi.fi
+358 40 066 9955
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Uutiskirje