Keith Bonnici sijoitusjohtajaksi Teollisuussijoituksen Venture Capital -tiimiin

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Keith Bonnici siirtyy tehtävään Veraventure Oy:stä, jossa hän on toiminut sijoitusmanagerina. Tätä ennen hän on työskennellyt mm. ICT-alalla yrittäjänä sekä teknologia-asiantuntijana Tekesissä.

”Olen viimeisen seitsemän vuoden ajan tehnyt sijoituksia suomalaisiin seed ja pre seed -vaiheen yhtiöihin. Suurimpia haasteita myös parhaimmille näistä yrityksistä on saada merkittävän kokoisia A- ja B-jatkorahoituskierroksia. Tässä mielestäni Tesi on keskeisessä roolissa nyt ja myös tulevaisuudessa. Haluamme yhdessä kotimaisten ja ulkomaisten pääomasijoittajien kanssa varmistaa parhaiden suomalaisten yritysten kokonaisrahoituksen kansainvälisen kasvun ja menestymisen aikaansaamiseksi”, sanoo Keith Bonnici.

 

Lisätietoja:

Keith Bonnici, Sijoitusjohtaja
Suomen Teollisuussijoitus Oy
+358 40 1799 584
keith.bonnici@teollisuussijoitus.fi