Kim Höijer aloittanut Tesin uutena talousjohtajana

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Tesin edellinen talousjohtaja Gösta Holmqvist (vas.) ja uusi talousjohtaja Kim Höijer (oik.)

KTM, MBA Kim Höijer on aloittanut tänään 1.10. Tesin talousjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

Kimillä on laaja ja pitkä kokemus talousjohtamisen tehtävistä. Hän siirtyi Tesille valtion erityistehtäväyhtiö Erillisverkoista, jossa hän toimi talousjohtajana vuodesta 2020.

Tesi on siirtymässä kohti uutta vaihetta, jossa sen rooli vahvistuu entisestään. On upea saada Kim monipuolisena talous- ja sijoitustoiminnan osaajana mukaan tähän prosessiin uuden vaiheen kynnyksellä”, sanoo Tesin toimitusjohtaja Pia Santavirta.

Odotan innolla työskentelyä Tesin ammattitaitoisten kollegojen joukossa. On hienoa olla mukana tukemassa suomalaisten yritysten kestävää kasvua”, sanoo Höijer.

Tesin edellinen talousjohtaja Gösta Holmqvist on jäämässä eläkkeelle keväällä 2025, johon asti hän jatkaa Tesillä Senior Advisor -tehtävässä.

Tulin Tesiin vuonna 2019 väliaikaisena talousjohtajana, ja palasin tähän rooliin vakituisesti alkuvuodesta 2021. On ollut suuri ilo saada, pitkän työurani päätteeksi, olla mukana toteuttamassa tärkeää yhteiskunnallista tehtävää Suomen sijoitusmarkkinoilla, osana tätä hienoa sijoittajayhteisöä”, sanoo Holmqvist.

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje