Lifeline Venturesilta Suomen suurin, 400 miljoonan euron venture capital -rahasto – Tesi mukana merkittävällä panoksella rahastosijoittajana

Suomalainen Lifeline Ventures on kerännyt kuudennen ja tähän mennessä suurimman rahastonsa yhteensä 400 miljoonan euron pääomalla. Rahastosta tulee samalla Suomen suurin listaamattomiin kasvuyrityksiin sijoittava yksittäinen venture capital -rahasto. Rahasto vahvistaa sekä Suomen kasvavaa roolia Euroopan teknologiakentässä että Euroopan kykyä skaalata omia menestystarinoitaan globaalisti. Tesi on mukana rahastossa merkittävällä summalla, ja sen kaikkien aikojen suurimman rahastosijoituksen tavoitteena on vahvistaa kotimaista yksityistä pääomasijoitusmarkkinaa ja nostaa kotimainen rahasto uuteen kokoluokkaan.

Lifeline Ventures jatkaa menestyksellistä lähestymistapaansa sijoittamalla yrityksiin jo aivan alkuvaiheessa ja varaamalla jatkossa merkittävästi enemmän pääomaa niiden tukemiseen myös myöhemmissä kasvuvaiheissa. Tavoitteena on antaa Euroopan lupaavimmille perustajille edellytykset kasvattaa yrityksensä globaaleiksi markkinajohtajiksi. Lifeline Ventures on ollut mukana siemenvaiheesta suurimmassa osassa Suomen tunnetuimpia yksisarvisia mukaan lukien Supercell, Wolt, Oura, ICEYE ja Aiven.

Keväällä 2025 vahvistetun uuden sijoitusstrategian mukaisesti Tesin tavoitteena on, että Suomeen syntyy isomman kokoluokan pääomasijoitusrahastoja, jotka pystyvät osallistumaan myös skaalausvaiheen suurempiin rahoituskierroksiin. Tesin rahastosijoitus Lifeline Venturesin kuudenteen rahastoon on ensimmäinen uuden strategian mukainen suuremman kokoluokan rahastosijoitus.

Tesi tavoittelee uusien globaalisti menestyvien scaleup-yritysten syntyä Suomeen. Suomelle on strategisesti ratkaisevan tärkeää, että myös suomalaiset yksityiset sijoittajat pysyvät omistajina mukana näissä menestystarinoissa mahdollisimman pitkään yhdessä kansainvälisten sijoittajien kanssa. Tähän tarvitsemme Lifeline Venturesin kaltaisia aikaisempaa kokoluokkaa suurempia rahastoja. Kotimaisen omistajuuden vahvistaminen Suomen parhaimmissa kasvuyrityksissä hyödyttää laaja-alaisesti suomalaista yhteiskuntaa”, sanoo Tesin toimitusjohtaja Pia Santavirta.

Tesillä on pitkä suhde Lifeline Venturesiin. Sen lisäksi, että hallinnoija on arvostettu ja vakaa toimija suomalaisessa pääomasijoitusmarkkinassa, on sillä myös erinomainen tuottohistoria sekä aktiivinen ja läheinen suhde kohdeyritystensä perustajiin”, jatkaa Tapio Passinen, sijoitusjohtaja Tesin rahastotiimistä.

Tesi ja sen hallinnoimat Kasvurahastojen rahastot ovat mukana myös Lifelinen ensimmäisessä ja toisessa rahastossa.

Lue lisää:

Lisätietoja:

Tapio Passinen, sijoitusjohtaja, rahastosijoitukset
tapio.passinen@tesi.fi
+358 40 840 3681

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin, suoraan kasvuyrityksiin ja uusiin teollisiin hankkeisiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje