Rauma Marine Constructions ja Kvarken Link AB ovat allekirjoittaneet rakentamissopimuksen Vaasa–Uumaja-välin liikenteeseen tulevanmatkustaja-autolautasta. Sopimuksen myötä aluksen suunnittelu voidaan aloittaa Raumalla välittömästi.
”Sopimusneuvottelut saatettiin loppuun onnistuneesti reilussa viikossa aiesopimuksen solmimisesta, ja olemme nyt valmiita käymään itse työhön. Haluamme kiittää erityisesti työ- ja elinkeinoministeriössä, valtiovarainministeriössä ja liikenne- ja viestintäministeriössä asian toteutumiseen ansiokkaasti vaikuttaneita ministereitä ja virkamiehiä”, kommentoi RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.
Laiva valmistuu vuonna 2021 ja se liikennöi Vaasan ja Uumajan väliä päivittäin. Autolautan tilaajan, Kvarken Linkin, omistaa myös laivan rahoituksen takaajina toimivat Uumajan kunta ja Vaasan kaupunki.
Autolautan kauppahinta on noin 120 miljoonaa euroa, ja tilauksen työllisyysvaikutus on arviolta noin 800 henkilötyövuotta. Laivassa on tilaa 800 matkustajalle ja lastikapasiteettia rekoille on 1500 kaistametriä. Ympäristöystävälliseksi suunniteltava laiva toimii kaksoispolttoaineratkaisulla: pääpolttoaineena käytettävän nesteytetyn kaasun lisäksi siinä voidaan käyttää myös biokaasua. Lautan jääluokka 1A Super varmistaa sen, että alus voi kulkea Merenkurkun haastavissa jääolosuhteissa mahdollisimman itsenäisesti.
Rauma Marine Constructions solmi syksyn 2018 aikana aiesopimukset myös Tallinkin Helsinki-Tallinna-välin aluksesta sekä puolustusvoimien Laivue2020-hankkeesta.
Nopeasti kasvaneen tilausmäärän myötä telakalle on rekrytoitu uusia työntekijöitä, ja työvoiman lisäämiselle on tarvetta myös lähitulevaisuudessa.
Kuvia RMC:n telakalta:https://rmcfinland.fi/fi/yhteystiedot/medialle/
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Laura Virtanen, Rauma Marine Constructions tel. +358 50 528 0068 laura.virtanen@rmcfinland.fi
Rauma Marine Constructions (RMC) on kesällä 2014 perustettu raumalainen, kokonaan suomalaisessa omistuksessa oleva laivanrakennusyhtiö. RMC on erikoistunut matkustaja-autolauttojen, monitoimimurtajien ja puolustusvoimien alusten rakentamiseen ja huoltoon. Lisätietoja osoitteesta www.rmcfinland.fi.