Ruokateknologiayhtiö Onego Bio kerännyt noin 37 miljoonaa euroa kasvurahoitusta

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Onego Bio, suomalainen bio- ja ruokateknologiayhtiö, on kerännyt 36,5 miljoonaa euroa (USD 40 miljoonaa) kasvurahoitusta sijoituskierroksella, joka on pohjoismaisittainkin merkittävä teknologiasektorillaan. Kierrosta johti Euroopan suurin Japani-taustainen pääomasijoitusyhtiö NordicNinja. Tesin lisäksi muihin sijoittajiin lukeutuivat EIT Food ja nykyisistä sijoittajista Agronomics, Maki.vc, Holdix, Turret sekä yrityksen muita strategisia kumppaneita.

Ruoantuotanto ja -kulutus aiheuttavat maailmanlaajuisesti kolmanneksen kaikista kuluttamisen ympäristö- ja ilmastopäästöistä sekä vähentävät luonnon monimuotoisuutta, rehevöittävät vesistöjä ja köyhdyttävät maaperää. Onego Bio kehittää ja kaupallistaa solumaatalouden keinoin tuotettua kananmunanvalkuaisproteiinia eli biovalkuaista, jonka tuotantoprosessi tuo 90 % vähennyksen kasvihuonekaasupäästöihin ja 95 % vähennyksen maankäyttöön (Nature Food 2021). Ilman kanoja tuotettu valkuaisproteiini tarjoaa myös kestävän ja vakaan saatavuuden yhdelle elintarviketeollisuuden monipuolisimmista ja eniten käyttämistä proteiininlähteistä.

”Tesi pyrkii sijoitustoiminnallaan luomaan osaamiskeskittymiä Suomeen. Onego Bio on oivallinen esimerkki solumaatalouden saralla tällaisesta keskittymästä. Lisäksi globaalit elintarvikealan yritykset sekä kuluttajat etsivät aktiivisesti ympäristöystävällisempiä ja eettisempiä raaka-aineita ja tuotteita. Tämä luo vahvan markkinapotentiaalin Onego Bion kaltaisille innovaatioille”, perustelee sijoitusta Keith Bonnici, sijoitusjohtaja Tesin venture capital -tiimistä.

Onego Bion perustivat vuonna 2022 vaihtoehtoisten proteiinien edelläkävijä Maija Itkonen (nyk. toimitusjohtaja) ja molekyylibiologi Christopher Landowski (nyk. teknologiajohtaja) jatkamaan VTT:n tutkimusta. Tesin sijoitus oli sen ensimmäinen yritykseen.

Lue lisää:

Lisätietoja:

Keith Bonnici, sijoitusjohtaja, venture capital -sijoitukset
keith.bonnici@tesi.fi
+358 40 1799 584

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. 
tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Uutiskirje