Scoopshot keräsi 3,9 miljoonan dollarin pääomasijoituksen

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Kuva: Scoopshot

Suomalainen mobiiliyhtiö Scoopshot on saanut 3,9 miljoonan dollarin pääomasijoituksen Conor Venture Partnersilta ja Teollisuussijoitukselta sekä yhtiön aiemmilta omistajilta. Sijoituksen avulla yhtiö kasvattaa kansainvälisiä myyntiresurssejaan Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Conor Venture Partnersin Chris Barchakista tulee Scoopshotin hallituksen puheenjohtaja.

Vuonna 2010 perustettu Scoopshot antaa brändeille ja kustantajille mahdollisuuden ostaa yksilöllisiä valokuvia mobiililta kuluttajayhteisöltä. Yhtiön verkkosivujen (www.scoopshot.com) kautta kuvien tilaajat voivat antaa paikallisia kuvaustehtäviä yli 350 000 mobiilikuvaajalle ympäri maailman. Käyttäjät ottavat vastaan tehtäviä ja saavat korvauksen kuvistaan Scoopshotin sovelluksen kautta. Sovellus on saatavilla Android-, iOS- ja Windows Phone -laitteille.

Scoopshotin brändeille suunnattu palvelu lanseerattiin heinäkuussa 2013, ja se on ollut erittäin suosittu siitä lähtien. Palvelua ovat tähän mennessä käyttäneet esimerkiksi GANT, Greenpeace, Hotels.com ja Nokia.

”Scoopshot on kolmessa vuodessa kasvanut markkinajohtajaksi crowdsourcing-malliin perustuvassa kuvasisällön hankinnassa. Scoopshotin palvelu muuttaa ajatustapaa digikuvien myynnistä ja käytöstä, koska sen avulla tilaaja saa niin kuvapankkien kuin tilattujen kuvien edut. Kuka tahansa kuluttaja voi ottaa älypuhelimellaan kuvia haluamistaan tuotteista ja tukea näin niiden viestintää. Lähden innolla työskentelemään yhtiön hallitukseen ja vauhdittamaan sen kansainvälistä liiketoimintaa”, sanoo Chris Barchak Conor Venture Partnersilta.

”Scoopshot tarjoaa uutta ja paikallista sisältöpalvelua medialle ja brändeille kustannustehokkaasti, kunnioittaen tekijänoikeuksia ja varmistaen kuvien alkuperän. On hienoa päästä auttamaan Scoopshotia kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamissa”, sanoo johtaja Jussi Hattula Teollisuussijoituksesta.

”Rahoituskierros vahvistaa asemaamme mobiilikuvauspalveluiden markkinajohtajana”, sanoo Scoopshotin toimitusjohtaja ja perustaja Petri Rahja. ”Lähdemme nyt valloittamaan tätä miljardien dollarien markkinaa yhdessä uusien sijoittajiemme kanssa.”

Scoopshotilla on tällä hetkellä asiakkainaan yli 60 kustantajaa. Viimeaikaisia uusia asiakkuuksia ovat muiden muassa News Corp Australia, joka omistaa yli 80 sanomalehteä Australiassa, the California Newspaper Publishers Association ja NextMedia, joka on Hong Kongin suurin pörssilistattu kiinankielinen mediayhtiö sekä Apple Dailyn omistaja.

Lisätietoja:

Petri Rahja, toimitusjohtaja, Scoopshot
petri.rahja@scoopshot.com, puh. +358 40 544 7311

Chris Barchak, Partner, Conor Venture Partners
chris.barchak@conor.vc, puh. +44 7852 333 965

Jussi Hattula, Johtaja, Teollisuussijoitus
jussi.hattula@teollisuussijoitus.fi, puh. +358 40 066 9955

 

Scoopshot on digitaalinen palvelu, joka muuttaa mediayhtiöiden ja sisältömarkkinoijien valokuvien ja videoiden hankinnan. Scoopshotin avulla kenellä tahansa on reaaliaikainen mahdollisuus hankkia kännykkä- ja ammattikuvaajien sisältöjä maailmanlaajuisesti. Palvelu mahdollistaa kuvaustehtävien antamisen, kuvaajien palkkaamisen sekä kuvien ostamisen yhteisön jäsenten luomasta jatkuvasta kuvavirrasta. Scoopshot toimii 177 maassa, ja sitä käyttää 350 000 mobiilikuvaajaa ja 1400 ammattilaiskuvaajaa. Yli 60 mediataloa 19 maassa ostaa kuvia Scoopshotin palvelun kautta.

Conor Venture Partners Oy on teknologiayrityksiin keskittyvä suomalainen pääomasijoittaja, joka sijoittaa aikaisen vaiheen suomalaisiin, ruotsalaisiin ja baltialaisiin yrityksiin. Fokusalueita ovat muun muassa informaatio- ja viestintäteknologia, ohjelmistot, puolijohdeteknologia, elektroniikka, uudet materiaalit ja optiikka. Yhtiön portfolioyrityksiin kuuluvat mm. Fits.me, Neo Technologies, Tactotek ja Supponor Systems. www.conor.vc

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä ja talouden kasvua. Teollisuussijoitus sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin, yhdessä ja samoin ehdoin yksityisten sijoittajien kanssa. Teollisuussijoituksen sijoitukset ovat yhteensä noin 720 miljoonaa euroa. Sijoituskohteina on suoraan ja rahastojen kautta 510 yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin 50 000 henkilöä. Lisätietoja: www.teollisuussijoitus.fi ja @TesiFII.