Teollisuussijoitukselta 10 miljoonaa euroa kansainväliseen life sciences -rahastoon

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus Oy on antanut 10 miljoonan euron sijoitussitoumuksen kansainväliseen Life Sciences Partners IV -rahastolle. Rahasto tulee sijoittamaan lääkekehityksen ja lääketieteellisen teknologian alalla toimiviin kasvuyrityksiin.

Uusi rahasto keräsi ensimmäisellä varainhankintakierroksella noin 75 miljoonaa euroa ja tavoitekoko on 150 milj. euroa. Kanssasijoittajat ovat Euroopan investointirahasto EIF sekä ryhmä eurooppalaisia ja yhdysvaltalaisia institutionaalisia sijoittajia kuten pankkeja, työeläkerahastoja ja rahastojen rahastoja. Merkittävää on myös, että Pfizer ja GlaxoSmithKline valitsivat LSP:n ainoaksi aikaisen vaiheen rahastosijoituksekseen Euroopassa.

LSP:n uusi rahasto etsii kiinnostavia sijoituskohdeyrityksiä Euroopasta – erityisesti Benelux-maista, Saksasta, Sveitsistä ja Suomesta. Tavoitteena on tehdä yhteensä 12-15 sijoitusta, yksittäisen sijoituksen ollessa 5-8 miljoonaa euroa. Kohdeyritykset voivat olla varhaisessa kasvussa, kasvuvaiheessa tai listautumista edeltävässä vaiheessa.

– Olemme tutkineet Suomen markkinoita aktiivisesti jo vuosien ajan ja löytäneet parikymmentä sijoitusmielessä kiinnostavaa yritystä. Perehdymme paraikaa lähemmin kolmeen-neljään yritykseen, ja tulemme todennäköisesti sijoittamaan niistä yhteen tai kahteen lähimmän puolen vuoden sisällä, kertoo rahastoa hallinnoivan Life Sciences Partnersin osakas René Kuijten.

– Suomen ja Benelux-maiden sijoitusmarkkinat ovat hyvin samankaltaisia: paljon pieniä yrityksiä, joilla on hyvät kasvumahdollisuudet. Meidän roolimme on poimia oikeat ja yhdistellä niistä suurempia kokonaisuuksia kriittisen massan saavuttamiseksi.

– Haluamme olla mukana auttamassa näitä yrityksiä kaupallistamaan ja kansainvälistämään liiketoimintansa. Menestyäkseen yritykset tarvitsevat kansainvälistä osaamista ja markkinointitiimejä, joissa on asiantuntijoita eri maista. Meillä on hyvä näkemys terveydenhuoltoalan menestystarinoista ja voimme näin tuoda lisäarvoa yritysten liiketoiminnan kehittämiseen, Kuijten jatkaa.

– Sijoittamalla LSP-rahastoon Teollisuussijoitus varmistaa, että Suomen sijoitusmarkkinaan aktiivisesti panostanut bioalan hallinnointiyhtiö jatkaa suomalaisen hankevirran arviointia, ja näin mahdollistaa parhaille hankkeille reitin kansainväliseen rahoitukseen, kommentoi sijoitusjohtaja Riitta Jääskeläinen Teollisuussijoituksesta.

Samalla Teollisuussijoitus voi hyödyntää LSP:n arvokasta toimialaosaamista omissa bioalan sijoitushankkeissaan.

Teollisuussijoitus on sijoittanut myös LSP:n edelliseen rahastoon. Sen ensimmäinen sijoitus tehtiin viime vuonna helsinkiläiseen, aivojen kuvantamisteknologiaa kehittävään Nexstim Oy:öön. LSP:llä oli vuoden ajan myös suomalainen kumppani, joka perehtyi Suomen biomarkkinaan ja tutustutti hallinnointiyhtiön suomalaisiin kohteisiin.

 

Life Sciences Partners (LSP) on johtava, yksityinen eurooppalainen pääomasijoitusyhtiö, joka tekee pääomasijoituksia varhaisen ja kasvuvaiheen life sciences -yhtiöihin. Alkaen 1980-luvun lopulta LSP on sijoittanut suureen määrään innovatiivisia yrityksiä, joista monet ovat kasvaneet maailman life sciences -teollisuuden johtaviksi yrityksiksi kuten esimerkiksi Crucell, DNage, Qiagen, Rhein Biotech ja Pharming. Kaikkiaan 500 milj. euron hallinnoitavilla pääomilla ja toimistoillaan Amsterdamissa, Münchenissä ja Bostonissa, LSP on Euroopan suurimpia ja kokeneimpia life sciences -sijoittajia. www.lspvc.com

 

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö. Se sijoittaa valtion omaisuuden myynnistä kertyneitä varoja suomalaisen yritystoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Teollisuussijoitus sijoittaa kasvuyrityksiin suoraan ja pääomasijoitusrahastojen kautta, yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. Kohteena ovat kaikki toimialat. Pääomasijoituksia tarvitaan kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, yrityksistä versoviin spin off -hankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin. Yhtiön sijoitusten kokonaismäärä on noin 470 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi

 

Lisätietoja:

– osakas René Kuijten, Life Sciences Partners,
puh. +31 (0) 20 664 5500, rkuijten (at) lspvc.com

– sijoitusjohtaja Riitta Jääskeläinen, Suomen Teollisuussijoitus Oy,
matkapuh. 050 309 2733, riitta.jaaskelainen (at) teollisuussijoitus.fi