Teollisuussijoitus Coronarian omistajaksi

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Voimakkaasti kasvava kotimainen terveys- ja hyvinvointipalvelujen tuottaja Coronaria Hoitoketju Oy on vahvistanut toimintaansa osakeannilla. Suunnattu osakeanti vanhoille omistajille sekä Suomen Teollisuussijoitukselle tukee yhtiön johdonmukaisen strategian toteuttamista.

Osakeannin jälkeen Suomen Teollisuussijoituksen omistusosuus Coronarian emoyhtiössä, Coronaria Hoitoketju Oy:ssä, on noin 7 prosenttia. Suurimpina muina omistajina jatkavat Cor Group Oy (55 %), Norvestia Industries Oy (19 %) ja avainhenkilöt (19 %).

Coronarian uusin osaomistaja, Suomen Teollisuussijoitus Oy, on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa suomalaiseen yritystoimintaan suoraan ja pääomasijoitusrahastojen kautta.

– Sijoitamme yrityksiin, joilla on edellytykset arvonnousuun kasvun tai kansainvälistymisen kautta. Arvioimme myös hankkeen merkittävyyttä Suomen kansantaloudelle. Suomalainen, nopeasti kasvava Coronaria sopii erittäin hyvin portfolioomme, toteaa johtaja Antti Kummu Suomen Teollisuussijoitus Oy:stä.

Coronarian liikevaihto kasvoi viime vuonna 31 prosenttia 23,4 miljoonasta eurosta 30,6 miljoonaan euroon. Vuonna 2013 liikevaihdon kasvuksi ennakoidaan 35 prosenttia. Tavoitteena on, että liikevaihto kasvaa lähivuosina 100 miljoonaan euroon.

– Keräsimme osakeannilla uutta pääomaa yhteensä neljä miljoonaa euroa. Olemme tyytyväisiä saadessamme suomalaisen, vahvan omistajan mukaan yhtiön kehitystyöhön ja pystymme nyt entistä tehokkaammin toteuttamaan kasvustrategiaamme ja kehittymistämme yhdeksi alan johtavista kotimaisista toimijoista, kertoo hallituksen puheenjohtaja Juha Mikkola.


Lisätiedot:

– Coronaria / hallituksen puheenjohtaja Juha Mikkola, puh: 050 5900 522, sähköposti: juha.mikkola(a)norvestia.fi

– Suomen Teollisuussijoitus Oy / johtaja Antti Kummu, puh: 050 4324 486, sähköposti: antti.kummu(a)teollisuussijoitus.fi

Coronaria on Suomen suurimpia terveys- ja hyvinvointipalveluiden tuottajia. Palveluihin kuuluvat terveydenhoitopalvelut, varhaiskasvatuspalvelut, kotihoitopalvelut ja palveluasuminen eri asiakasryhmille. Coronarian muodostavat Coronaria Hoitoketju Oy, Coronaria Hammaslääkärit Oy, Coronaria Silmäklinikka Oy, Coronaria Päivähoito Oy ja Suomen radiologipalvelu Oy. Coronarian vuoden 2012 liikevaihto oli noin 31 miljoonaa ja henkilöstöä oli yli 600. Coronarialle on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-tunnus. www.coronaria.fi

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä ja talouden kasvua. Teollisuussijoitus sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin, yhdessä ja samoin ehdoin yksityisten sijoittajien kanssa. Teollisuussijoituksen sijoitukset ovat yhteensä noin 720 miljoonaa euroa. Sijoituskohteina on suoraan ja rahastojen kautta 510 yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin 50000 henkilöä. www.teollisuussijoitus.fi