Coronaria lukeutuu Suomen suurimpiin terveysalan yhtiöhin, tarjoten näönhuollon, erikoissairaanhoidon, suun terveyden ja kuntoutuksen monipuoliset palvelut valtakunnallisesti. Tesi teki ensisijoituksen yhtiöön vuonna 2013, ja on toiminut pitkäjänteisenä omistajana siitä asti.
Tesin lisäksi sijoituksestaan irtautuu CapMan Growth. Samalla Cor Group sekä Mandatum kasvattavat omistuksiaan.
”Olemme olleet pitkäaikaisia sijoittajia Coronariassa, vuodesta 2013 asti. Omistuksemme aikana sen liikevaihto on kasvanut 39 miljoonasta 369 miljoonaan euroon. Tämän lisäksi yhtiö on vaikuttanut merkittävästi esimerkiksi silmäterveyden ja kuntouksen osa-alueiden kehittymiseen Suomessa. Nyt irtautumisen hetkellä voimme todeta olevamme todella tyytyväisiä sijoitukseen ja yhtiön kehittymiseen. Toivotamme Coronarialle menestystä tulevaisuuteen”, kommentoi Juuso Puolanne, Tesin sijoitusjohtaja.
Lue lisää:
Lisätietoja:
Juuso Puolanne, sijoitusjohtaja, kasvu- ja teolliset sijoitukset
+358 50 570 0235
juuso.puolanne@tesi.fi
Tesi haluaa nostaa Suomen uudistavan talouskasvun eturiviin. Kehitämme markkinaa ja toimimme aktiivisesti kasvavien suomalaisyritysten onnistumisen puolesta. Sijoitamme pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Meiltä saat pitkäjänteistä apua, markkinatietoa, kärsivällistä rahaa ja osaavaa omistamista. tesi.fi | Twitter | LinkedIn | Uutiskirje