Tesi on sijoittanut kestävää lentopolttoainetta kehittävään Norsk e-Fueliin tukeakseen yhtiön kasvua. Muiden pohjoismaisten hankkeiden lisäksi Norsk e-Fuel on ilmoittanut kahdesta hankkeesta Suomessa. Tesi tekee yhtiöön ensisijoituksensa osana rahoituskierrosta, jota johti aiemmin tänä vuonna Prime Capital. Kanssasijoittajiin lukeutuu lisäksi muita toimialajohtajia, kuten Paul Wurth (SMS Group), Norwegian ja Sunfire.
Laajentuminen Suomeen on osa Norsk e-Fuelin pohjoismaista kasvustrategiaa ja sen tavoitteena on vähentää lentoliikenteen päästöjä koko Euroopassa. Raumalle suunnitellun hankkeen lisäksi yhtiö suunnittelee toista tuotantolaitosta Imatralle. Yhtiön tuottama polttoaine on synteettistä, vedystä ja hiilidioksidista valmistettua polttoainetta, jonka tuotannossa käytetään fossiilivapaata sähköä.
”Tesin kokemus teollisten ja kestävien hankkeiden skaalaamisesta tekevät siitä ihanteellisen kumppanin, kun etenemme hankkeissamme sekä Suomessa että sen ulkopuolella”, sanoo Norsk e-Fuelin toimitusjohtaja Lars Bjørn Larsen.
”Uuden sijoitusstrategiansa puitteissa Tesi voi sijoittaa jatkossa myös uusiin teollisen mittakaavan hankkeisiin, jotta Suomeen syntyisi uutta, puhdasta sähköä ja energiasiirtymää edistävää teollisuutta. Muun muassa lentoliikenteen kestävyyttä ja Suomen energiaturvallisuutta edistävä Norsk e-Fuel Rauman-hankkeineen on oiva esimerkki uuden strategiamme mukaisesta sijoituksesta”, perustelee Tesin sijoitusta sijoitusjohtaja Esa Koponen.
Lue lisää:
Lisätietoja:
Esa Koponen, sijoitusjohtaja, teolliset sijoitukset
esa.koponen@tesi.fi
+358 50 577 9166
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin, suoraan kasvuyrityksiin ja uusiin teollisiin hankkeisiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje