Hallitus teki 28.5.2025 päätökset hallitusohjelmassa sovitun valtion kotimaisen pääomasijoitustoiminnan tehostamisen loppuunsaattamiseksi. Valtion pääomasijoitustoiminnan keskittäminen Suomen Teollisuussijoitukseen (Tesi) on valmis, kun lait astuvat voimaan 30.5.2025 ja yritysjärjestely toteutetaan 31.5.2025.
Hallitusohjelman mukaisesti valtion pääomasijoitustoimintaa tehostetaan keskittämällä se Suomen Teollisuussijoitus -konserniin. Yritysjärjestely toteutuu, kun kolmen valtionyhtiön jäljellä olevat varat ja vastuut yhdistyvät Tesi-konserniin ja Business Finland Venture Capitalin valtiontukitoimintaa sisältänyt toiminta jatkaa Tesin tytäryhtiönä uudella Teollisuustuki Oy -nimellä.
”Tesi on entistä vahvempi kasvun moottori. Työkalupakkimme laajenee ja rahoituksen saatavuus paranee yritysten näkökulmasta. Meidän tavoitteenamme on saada merkittävä määrä yksityistä pääomaa kasvuyrityksille, mikä avaa myös yksityisille sijoittajille uusia sijoitusmahdollisuuksia”, sanoo Tesin toimitusjohtaja Pia Santavirta.
”Valtion pääomasijoitustoiminnan keskittäminen Tesiin on paitsi tehokasta myös selkeintä yrityksille ja sijoituskumppaneille. Tesi on jatkossakin markkinaehtoinen toimija, joka tekee sijoituspäätöksensä samoilla ehdoilla yksityisten sijoittajien kanssa. Olemme jo erittäin hyvässä vauhdissa uuden strategian toteutuksessa yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa”, Santavirta toteaa.
Yritysjärjestelyyn liittyvä uusi Tesi-laki on annettu 17.1.2025 ja laki tulee voimaan annetulla valtioneuvoston asetuksella. Yritysjärjestelyjen toimeenpaneminen vaati notifioinnin Euroopan komissiolta, joka antoi päätöksensä 19.5.2025.
Faktaa:
- Tesi on Suomen valtion 100 % omistama pääomasijoittaja.
- Tesi on markkinaehtoinen vähemmistösijoittaja, joka pyrkii lisäämään yksityisen pääoman tarjontaa markkinassa.
- Tesi tekee sekä suoria että rahastosijoituksia.
- 31.12.2024 päättyneen tilikauden lopussa Tesin hallinnointavat varat (AUM) olivat 2,6 mrd euroa, josta oman taseen osuus oli noin 2 mrd. Tesi oli suoraan tai rahastojen kautta omistajana 546 suomalaisessa yrityksessä. Tesi on kaksinkertaistanut toimintansa aikana valtiolta saamansa pääomat ja sijoittanut ne uudelleen kasvuun.
- 31.5.2025 yritysjärjestelyn myötä Tesi-konserniin siirtyy yhteensä 49 sijoitusta, joista suoria 36 ja rahastoja 13.
Lue lisää:
- TEM:n tiedote, 28.5.2025: Valtion pääomasijoitustoiminnan keskittäminen Tesiin valmis
- TEM:n tiedote, 5.9.2024: Hallitus esittää valtion pääomasijoitustoiminnan uudistamista
- TEM:n tiedote, 21.5.2024: Valtion pääomasijoitustoiminta tehostuu jo vuonna 2024, kun hallitusohjelman mukaisen yritysjärjestelyn käytännön toteutus etenee
- Linkki hallitusohjelman omistaja-ohjelmaosioon: https://valtioneuvosto.fi/hallitukset/hallitusohjelma#/1/4
Lisätiedot:
teollisuusneuvos Mikko Huuskonen, TEM, p. 029 506 3732
elinkeinoministerin erityisavustaja Lars Aikala, p. 029 504 7330
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin, suoraan kasvuyrityksiin ja uusiin teollisiin hankkeisiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje