Suomalainen pääomasijoitusyhtiö Vendep Capital on julkistanut järjestyksessään neljännen rahastonsa 80 miljoonan euron koossa. Erikoistunut rahasto sijoittaa varhaisen vaiheen, yritysmyyntiin (B2B) keskittyviin software-as-a-service-yrityksiin (SaaS) Pohjoismaissa ja Baltiassa. Rahastoon sijoittivat Tesin lisäksi sen hallinnoima Kasvurahastojen rahasto (KRR V) , Sitra, työeläkeyhtiö Elo sekä uusia sijoittajia, kuten Jyväskylän yliopisto.
Rahasto tekee sijoituksia 100 000 eurosta kolmeen miljoonaan euroon yhtiön kasvuvaiheen mukaan. Vendepin tavoitteena on sijoittaa rahastosta 20 varhaisen vaiheen yritykseen hyvin varhaisesta vaiheesta aina A-kierroksiin. Rahasto on saavuttanut tavoitekokonsa, mutta varainkeruu on auki uusille sijoittajille vielä hetken.
”Vendep on onnistunut tuottavassa sijoitustoiminnassa, ja se on omassa segmentissään Pohjoismaiden kärkinimiä. Vendep on myös osoittanut kykynsä kasvattaa suomalaisia kohdeyrityksiä suurempaan kokoluokkaan, mikä on yksi yhteen Tesin tavoitteiden kanssa. Onnittelen tiimiä hienosta saavutuksesta haastavassa varainkeruumarkkinassa”, sanoo Samuel Wendelin, Tesin rahastotiimin johtaja.
Lue lisää:
Lisätietoja:
Samuel Wendelin, johtaja, rahastosijoitukset
samuel.wendelin@tesi.fi
+358 50 512 5656
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin, suoraan kasvuyrityksiin ja uusiin teollisiin hankkeisiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje