BC Platforms: Kasvurahoitus saatiin kumppanuusverkoston kautta

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

BC Platformsin toimitusjohtaja Tero Silvola antaa videolla vinkkejä liiketoiminnan kansainvälistämiseen ja osaamisen myymiseen. Globaaleja markkinoita valloittava ja kansainvälisesti toimiva BC Platforms keräsi viime vuonna 9 miljoonan euron kasvurahoituksen kumppanuusverkoston avulla. Yhtiön tavoitteena on tarjota maailman johtava genomidatan sekä kliinisen tiedon tiedonhallinta-alusta biopankeille, lääketeollisuuteen ja terveydenhuoltoon.

Liiketoiminnan kansainvälistäminen on ollut BC Platformsin selkeä tavoite heti sen perustamisesta saakka. Yhtiö toteutti strategisen muutoksen vuonna 2014, jolloin se aloitti osaavan pääoman hakemisen Suomen rajojen ulkopuolelta. Sijoituskierros oli pitkä, sillä sijoittajilta kaivattiin juuri BC Platformsille sopivaa kokonaisuutta. Tässä kohtaa Tesi lähti mukaan vauhdittamaan yhtiön kehitystä.

”Terveysteknologia on toimialana melko haastava. Päätöksenteko voi olla hidasta, arvoketjut monimutkaisia ja toimiala itsessään jopa konservatiivinen. Menestyminen edellyttää usein sitä, että kotimarkkinoilta tai jostain kauempaa löytyy kehityshalukkaita asiakkuuksia, jotka toimivat samalla kumppanuusverkostona”, Silvola arvioi.

Kumppanuusverkosto edistää kansainvälistymistä

Tehokkaan verkostoitumisen myötä BC Platformsin asiakkaina on tällä hetkellä yli 50 alan johtavaa biopankkia, yliopistoa sekä lääketeollisuuden ja terveydenhuollon toimijaa 20 maassa.

Yhtiö on myös löytänyt rinnalleen osaavia pääomasijoittajia. BC Platforms onnistui keräämään sveitsiläisen Debiopharm Innvation Fundin sekä Tesin johdolla 9 miljoonan euron kasvurahoituksen viime vuonna. Pääomakierrokseen osallistuivat myös yhtiön aiemmat sijoittajat.

Kavurahoitus kohdistuu yhtiön ohjelmistoliiketoiminnan kehitys-, myynti- ja asiakaspalveluresurssien vahvistamiseen erityisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Suomessa tavoite on kaksinkertaistaa T&K-keskuksessa ja asiakaspalvelussa työskentelevien lukumäärä vuoteen 2020 mennessä. BC Platforms aikoo lisäksi lanseerata uusia ratkaisuja kliinisen ja genomitiedon yhdistämiseen sekä tarjota uutta teknologiaa ja tiedonvälityspalveluita asiakkailleen maailmanlaajuisesti.


Tero Silvola

  • Kuka: BC Platformsin hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja vuodesta 2013. Lisäksi Riverpark Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja sekä BCB Medical Oy:n ja Bone Index Oy:n hallituksen jäsen.
  • Syntynyt vuonna 1971.
  • Koulutus: Kauppatieteiden maisteri.
  • Ydinosaaminen: Terveydenhuollon ja teknologiayritysten kasvustrategioiden osaaja, rahoituksen, johtamistyön ja taloushallinnon kehittäminen.

BC Platforms

  • Mikä: Vuonna 1997 perustettu genomitiedon hallintaratkaisuja tuottava yhtiö, jonka teknologiaa käytetään vastaamaan terveydenhuollon suurimpiin haasteisiin.
  • Missä: Tutkimus- ja kehitysyksiköt Helsingissä ja myynti- ja markkinointiyksiköt Baselissa, Lontoossa, Bostonissa ja Vancouverissa.
  • Yhtiön omistajiin kuuluvat esimerkiksi Debiopharm Innovation Fund SA ja Tesi.
  • Verkkosivut: bcplatforms.com

Lue lisää terveysteknologian kasvupotentiaalista sijoittajan näkökulmasta Tesin vuosikertomuksesta.

Lue Joni Karsikkaan blogipostaus aiheesta: The Supercells of healthcare.

Katso myös video BC Platformsista: Terveysteknologia kiinnostaa kansainvälisiä sijoittajia.