Traineena pääomasijoittamisen maailmassa: Jaakko Ikonen

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Tesin trainee-ohjelma tarjoaa opintojensa loppuvaiheessa oleville ja vastavalmistuneille korkeakouluopiskelijoille mahdollisuuden tutustua pääomasijoittamisen maailmaan. Ohjelmassa traineet pääsevät tutustumaan pääomasijoitusalan eri työtehtäviin kokeneiden ammattilaisten johdolla ja näyttämään omaa osaamistaan Tesin monipuolisella yritys- ja rahastokentällä.

Pääomasijoitusalaan perehtymisen ohella traineet elävöittävät Tesin työyhteisöä, tuovat mukanaan uusia ideoita ja näkemyksiä sekä testaavat Tesin arvopohjaa. Harjoittelijoilla onkin tärkeä rooli Tesin työyhteisön uudistumisessa ja pääomasijoitusalakin saa uusia osaajia pitkällä aikavälillä.

Tesin sijoitustiimeihin trainee-haku on kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Muihin tiimeihin rekrytoidaan harjoittelijoita tilanteen mukaan. Lisää Tesistä työpaikkana voit lukea täältä.

Syksyllä 2022 Tesin eri tiimeissä aloitti yhteensä neljä uutta ja innokasta traineeta. Miten syksy on sujunut uusilla tesiläisillä? Millaisten työtehtävien parissa päivät ovat kuluneet? Entä mikä on päässyt yllättämään?

Traineena pääomasijoittamisen maailmassa -juttusarjassa pääsemme tutustumaan tarkemmin kuhunkin Tesin traineeseen. Tällä kertaa esittelyvuorossa on analyytikkotrainee Jaakko Ikonen rahastosijoitustiimistä. Aiempien vuosien harjoittelijoiden kokemuksia ja tunnelmia pääset lukemaan täältä.

Tesin rahastosijoitustiimissä työskentely tarjoaa ehdottomasti yhden parhaista näköalapaikoista suomalaiseen pääomasijoitusalaan!

- Jaakko Ikonen, analyytikkotrainee

Kuka? Jaakko Ikonen, analyytikkotrainee rahastosijoitustiimissä

Mistä? Opiskelen parhaillani taloustiedettä Tukholman kauppakorkeakoulun maisteriohjelmassa. Kandidaatinopintoni suoritin University of Warwickissä Iso-Britanniassa. Opintojen ohella olen työskennellyt mm. pankkitoimintojen parissa. Vapaa-aikaani tykkään viettää kuntosalilla, pyöräilemässä tai mielenkiintoisen kirjan parissa.

Mitä? Ennen harjoittelun alkua Tesillä toiveissani oli saada parempi käsitys suomalaisesta pääomasijoitusalasta, ja voin hyvillä mielin todeta harkan tarjonneen poikkeuksellisen hienon mahdollisuuden tähän. Rahastotiimin traineena olen päässyt tutustumaan monipuolisesti venture capital-, yritysjärjestely- ja kasvurahastohallinnoijien toimintatapoihin ja vaikuttavuuteen Suomessa.

Työnkuvaani on tähän mennessä kuulunut mm. kansainvälisten hankkeiden analysointi ja sijoitusmahdollisuuksien identifiointi. Olen myös ollut mukana valmistelemassa sijoituspäätöksiä ja muodostamassa tilannekatsauksia suomalaisesta pääomasijoituskentästä.

On ollut hienoa nähdä, kuinka aktiivisesti harkkareita otetaan Tesillä mukaan mm. sijoittajatapaamisiin. Vastuuta ja monipuolisia työtehtäviä saa jo ensimmäisestä viikosta lähtien, mutta ketään ei jätetä yksin tehtäviensä kanssa.

Harkkani aikana minut on yllättänyt positiivisesti se, kuinka merkittävä rooli Tesillä on Suomen pääomasijoitusmarkkinassa – lähes jokainen Suomessa toimiva rahastohallinnoija on tuttu Tesin tiimille. Tesin rahastosijoitustiimissä työskentely tarjoaa ehdottomasti yhden parhaista näköalapaikoista suomalaiseen pääomasijoitusalaan!

Vinkkejä Tesin trainee-ohjelmasta kiinnostuneille? Rohkaisen ketä tahansa pääomasijoittamisesta kiinnostunutta hakemaan trainee-rooleihin omasta koulutustaustasta tai työkokemuksesta riippumatta. Tesillä arvostetaan aidosti moninaisuutta ja erilaisia näkökantoja katsotaan ainoastaan hyvällä.

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 2,4 miljardia euroa. www.tesi.fi | @TesiFII