Tesin trainee-ohjelma tarjoaa opintojensa loppuvaiheessa oleville ja vastavalmistuneille korkeakouluopiskelijoille mahdollisuuden tutustua pääomasijoittamisen maailmaan. Ohjelmassa traineet pääsevät tutustumaan pääomasijoitusalan eri työtehtäviin kokeneiden ammattilaisten johdolla ja näyttämään omaa osaamistaan Tesin monipuolisella yritys- ja rahastokentällä.
Pääomasijoitusalaan perehtymisen ohella traineet elävöittävät Tesin työyhteisöä, tuovat mukanaan uusia ideoita ja näkemyksiä sekä testaavat Tesin arvopohjaa. Harjoittelijoilla onkin tärkeä rooli Tesin työyhteisön uudistumisessa ja pääomasijoitusalakin saa uusia osaajia pitkällä aikavälillä.
Tesin sijoitustiimeihin trainee-haku on kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Muihin tiimeihin rekrytoidaan harjoittelijoita tilanteen mukaan. Lisää Tesistä työpaikkana voit lukea täältä.
Keväällä 2022 Tesin sijoitustiimeissä aloitti yhteensä kolme uutta ja innokasta traineeta. Miten kevät on lähtenyt käyntiin uusilla tesiläisillä? Millaisten työtehtävien parissa päivät ovat kuluneet? Entä mikä on päässyt yllättämään?
Traineena pääomasijoittamisen maailmassa -juttusarjassa pääsemme tutustumaan tarkemmin kuhunkin Tesin traineeseen. Tällä kertaa esittelyvuorossa on sijoitusanalyytikko-trainee Eerika Mäkipää. Syksyn 2021 ja kevään 2022 muiden harjoittelijoiden kokemuksia ja tunnelmia pääset lukemaan täältä.
On superkiva, että harjoittelun aikana pääsee työskentelemään Tesin molemmissa suorien sijoitusten tiimeissä: Venture capital -tiimissä sekä Kasvusijoitukset ja teolliset sijoitukset -tiimissä.
- Eerika Mäkipää, sijoitusanalyytikko-trainee
Kuka? Eerika Mäkipää, sijoitusanalyytikko-trainee suorien sijoitusten tiimeissä
Mistä? Harjoittelun ohella opiskelen Hankenin rahoituksen maisteriohjelmassa. Aiemmin olen työskennellyt traineena mm. PwC:llä ja Alder & Soundilla erilaisten neuvonantopalveluiden parissa. Vapaa-ajallani tykkään urheilla monipuolisesti ja minulla onkin pitkä tausta telinevoimistelusta takanani. Kahden vuoden tauon jälkeen odotan myös innolla, että pääsen taas matkustamaan ulkomaille: Alpeille tai aurinkoon!
Mitä? Olen Tesillä päässyt heti alusta asti mukaan kiinnostaviin, eri toimialoja edustaviin projekteihin, mikä on ollut tosi opettavaista. Työtehtäviini on kuulunut mm. sijoitusesitysten valmistelua, markkina- ja toimialatutkimusta, valuaatioita sekä tapaamisia potentiaalisten yhtiöiden ja kanssasijoittajien kanssa. Palavereissa olen myös päässyt kuulemaan mitä alalla pidempään olleet ajattelevat, mistä olenkin oppinut paljon. Yllättävää Tesillä on ollut se, kuinka paljon vastuullisuus- ja vaikuttavuusnäkökulma tulee esiin sijoitusten parissa työskennellessä.
Tähänastinen harjoitteluni on ehdottomasti täyttänyt odotukseni ja olen viihtynyt Tesillä tosi hyvin. Mielenkiintoisilla ja monipuolisilla työtehtävillä sekä tietysti mukavilla työkavereilla ja muilla harkkareilla on ollut tähän iso vaikutus. Lisäksi on superkiva, että harjoittelun aikana pääsee työskentelemään Tesin molemmissa suorien sijoitusten tiimeissä: Venture capital -tiimissä ja Kasvusijoitukset ja teolliset sijoitukset -tiimissä. Harjoitteluani on muutama kuukausi jäljellä ja toivon, että pääsen sinä aikana oppimaan vielä lisää pääomasijoittamisesta ja kaikesta siitä, mitä ala pitää sisällään.
Vinkkejä Tesin trainee-ohjelmasta kiinnostuneille? Kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin ei ainakaan ole haitaksi. Kannattaa seurata ahkerasti uutisia laidasta laitaan ja pysyä perillä maailman tapahtumista!
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 2,4 miljardia euroa. www.tesi.fi | @TesiFII