Nordic Science Investments – yliopistojen innovaatioista kasvuyrityksiä

Nordic Science Investments syntyi täyttämään rahoituskapeikkoa ja käynnisti juuri ensimmäisen pääomasijoitusrahastonsa. NSI:n sijoitukset ja osaaminen auttavat yliopistojen tutkijaryhmiä rakentamaan keksinnöistään kaupallisia menestystarinoita.

Miksi?

Suomen, muiden Pohjoismaiden ja Baltian yliopistoissa syntyy jatkuvasti maailmanluokan innovaatioita, jotka voivat parhaimmillaan ratkaista suuriakin yhteiskunnallisia ongelmia ja pelastaa ihmishenkiä. Yliopistoissa syntyvien innovaatioiden kaupallistamisen alkuvaiheen rahoitus on kuitenkin ollut puutteellista. Moni innovaatio jää kaupallistamatta, koska tutkijat, rahoittajat ja menestystiimien rakentajat eivät kohtaa. Tätä tunnistettua rahoituskapeikkoa täyttää uudenlainen rahastoyhtiö Nordic Science Investments.

NSI:n ensimmäinen pääomasijoitusrahasto on ensimmäinen Pohjoismaissa, joka on suunnattu yliopistojen spinout-yhtiöiden varhaisen vaiheen liiketoimintaan. NSI toimii tiede- ja startup-maailman keskiössä tavoitteenaan auttaa yliopistojen tutkijaryhmiä rakentamaan keksinnöistään kaupallisia menestystarinoita.

Mitä ja miten?

Nordic Science Investments skannaa aktiivisesti Pohjoismaiden ja Baltian yliopistojen tutkimusryhmien keksintöjen kaupallista potentiaalia yhteistyössä yliopistojen kanssa. Tätä NSI tekee muita yliopistoinnovaatioihin keskittyviä pääomasijoitusrahastoja aikaisemmassa vaiheessa. Esisiemenvaiheen (pre-seed) kasvurahoituksen lisäksi NSI tarjoaa yliopistojen tutkijaryhmille konkreettista apua startup-yrityksen perustamiseen, tiimin rakentamiseen ja sopivan perustamisvaiheen toimitusjohtajan löytämiseen liiketoiminnan käynnistämiseksi.

NSI:n perustajien kokemus, verkostot ja kansainväliset suhteet avaavat tuoreille yrityksille tärkeitä kansainvälisiä yhteyksiä. NSI sijoittaa potentiaalista menestystä osoittavien yritysten seed-vaiheeseen ja voi osallistua vielä A- ja B-rahoituskierroksiinkin. Rahasto sijoittaa korkeintaan 50 prosenttia sijoitusvarallisuudesta Suomen ulkopuolelle Baltiassa ja Pohjoismaissa.

Kasvu ja kansainvälistyminen

Nordic Science Investments julkaisi ensimmäisen, 80 miljoonan euron tavoitekoon rahastonsa maaliskuussa 2024 ensimmäisen sulkemisen yhteydessä ja on tehnyt siitä jo kahdeksan sijoitusta. Rahasto on esimerkiksi sijoittanut Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tutkimukseen pohjautuvaan Kasvu Therapeuticsiin, joka kehittää aivojen muokkautumiskykyä lisääviä lääkeitä. Lääkkeiden kansainvälinen potentiaali on valtava, koska niillä voidaan hoitaa useita mielenterveyden häiriöitä.

Rahastoyhtiön ensimmäisen rahaston nopea liikkeellelähtö on todistanut, että innovaatioiden aikaisen vaiheen kasvurahoittamiselle ja kyvylle auttaa spinout-yhtiöiden liikkeelle lähdössä on tarvetta. NSI:n tavoite onkin perustaa useita rahastoja, jotka rahoittavat yliopistoissa tehtävien innovaatioiden kaupallistamista, ja asemoitua tutkimusryhmien luotettavaksi kumppaniksi.

 

Tesin rooli

Ensimmäisellä kierroksella rahastoon sijoittanut Tesi näkee NSI:n sekä täyttävän tunnistettua rahoituskapeikkoa että potentiaalisesti houkuttelevan markkinaan uusia kansainvälisiä sijoittajia, jotka ovat aikaisemmin ohittaneet esimerkiksi Suomen yliopistoissa tehtävät innovaatiot.

Tesille on tärkeää tukea innovaatioiden ja tutkimusten kaupallistamista, erityisesti koska suomalaisten syväteknologiastartupien rahoitustilanne on heikentynyt eikä uusia yrityksiä perusteta samaan tahtiin kuin aikaisemmin*. Nordic Science Investments tuo merkittävästi uutta pääomaa ja osaamista Suomen tiede- ja tutkimuslähtöisten yritysten hyväksi, mikä voi myös kääntää uusien kansainvälisten sijoittajien katseet kohti Suomea ja Pohjoismaita.

Perustiedot

Nordic Science Investments on Pohjoismaiden ensimmäinen pääomasijoitusrahasto, jonka taustalla on joukko yliopistojen teknologiansiirto-osaajia ja joka keskittää sijoituksensa tutkimuksessa syntyvien innovaatioiden potentiaaliin. NSI:n perustajajoukkoon kuuluvat Helsingin ja Oxfordin yliopistoista innovaatioita kaupallistanut Jari Strandman, life science -alan tutkija ja tohtori Alexandra Gylfe, varhaisen vaiheen teknologiasijoittaja Matti Hautsalo ja investointipankkitaustainen Anssi Uimonen, joka vastaa myös NSI:n varainhankinnasta. Nelikolla on vahvaa osaamista akateemisesta tutkimuksesta, teknologiansiirrosta ja sijoitustoiminnasta sekä laajat kansainväliset verkostot tieteeseen keskittyneissä sijoitusyhteisöissä. NSI:n ensimmäisen rahaston varainhankinta jatkuu Q1/2025 asti.

Yliopistojen innovaatioista kasvuyrityksiä