Tiimimme sijoitusjohtajana haluan löytää Suomen lupaavimmat kasvuyritykset ja auttaa näitä yrityksiä kasvamaan alansa johtaviksi toimijoiksi maailmassa.
Olen työskennellyt Tesillä 9 vuotta, ja ennen tätä työskentelin seitsemän vuotta Veraventuresin sijoituspäällikkönä ja kuusi vuotta ICT-alan yrittäjänä. Urani alkuvaiheessa työskentelin investointipankki D. Carnegien palveluksessa sekä teknologia-asiantuntijana Business Finlandilla (entinen Tekes).
On todella palkitsevaa tavata uudenlaisia innovaatioita kehittäviä, innostuneita yrittäjiä, jotka luovat työpaikkoja, hyvinvointia ja tuloksellista kasvua kotimaassa ja erityisesti kansainvälisillä markkinoilla. Olen auttanut kymmeniä yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään, joten suurin vahvuuteni on liiketoiminta- ja ansaintamallien kehittämisessä. Teemoista työskentelen erityisesti syväteknologian (deep tech) sekä kaksoiskäyttötuotteiden osalta myös puolustusteknologian parissa.
Vastuuyritykset:
UpCloud Oy
Nosto Solutions Oy
MetGen Oy
Varjo Technologies Oy
Not a Hotel Venture Limited
Basemark Oy
Onego Bio Ltd
EniferBio Oy