IQM teki pörssihistoriaa rinnakkaislistautumalla Helsinkiin ja Yhdysvaltoihin

Kaupankäynti suomalaisen kvanttitietokoneita valmistavan IQM Quantum Computersin (IQM) osakkeilla alkoi Helsingin pörssissä tänään 3.7.2026. IQM teki listautumisellaan pörssihistoriaa: se on Euroopan ensimmäinen pörssiin listautunut kvanttialan yritys, ja myös ensimmäinen Helsingin pörssiin ja Yhdysvaltoihin rinnakkaislistattu yhtiö. Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on ollut sijoittajana ja aktiivisena omistajana IQM:ssä jo vuodesta 2019, ja Tesi jatkaa omistajana myös listautumisen jälkeen.

IQM on ensimmäinen sekä Helsingin pörssiin että amerikkalaiseen pörssiin rinnakkaislistattu yhtiö ja Euroopan ensimmäinen pörssilistattu kvanttiteknologiayritys. Yhdysvalloissa yhtiön osakkeella voi tehdä kauppaa New Yorkin Nasdaq Stock Market LLC -markkinapaikalla.

Listautumisvaiheessa IQM:n omistajiin lukeutuvat vahvan kansainvälisen sijoittajajoukon lisäksi Tesi ja suomalaiset eläkeyhtiöt Ilmarinen, Elo ja Varma. Tesin omistus on noin 9 %.

Listautumisjärjestelyiden yhteydessä yhtiö keräsi sijoittajilta 146 miljoonan dollarin ns. PIPE-rahoituskierroksen, johon myös Tesi osallistui. Kaikkiaan IQM on kerännyt kasvurahoitusta 545 miljoonaa dollaria.

Aalto-yliopistosta syväteknologiayritykseksi irtautunut IQM on suprajohtavan kvanttilaskennan maailmanlaajuinen edelläkävijä, joka toimittaa kokonaisvaltaisia kvanttijärjestelmiä ja pilvialustaratkaisuja yrityksille, tutkimuslaitoksille, suurteholaskentakeskuksille ja kansallisille laboratorioille ympäri maailmaa. IQM on perustettu vuonna 2018, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoossa.

”Suomi on nousemassa Euroopan mahtimaaksi tutkimuslähtöisten kasvuyritysten rakentajana. Ylpeänä voimme todeta, että myös koko Euroopan ensimmäinen kvanttialan yrityksen listautuminen tapahtuu nimenomaan Suomessa”, sanoo Tesin toimitusjohtaja Pia Santavirta.

”IQM:n kaltaiset kunnianhimoiset huipputeknologiayhtiöt ovat Suomen kasvun kivijalkoja. Tesi on ollut vahvasti tukemassa IQM:n listautumispolkua ja jatkaa yhtiön kasvuomistajana myös listautumisen jälkeen”, sanoo Tesin venture- ja kasvusijoituksista vastaava johtaja Juha Lehtola.

 

Lisätietoja

Juha Lehtola, johtaja, venture- ja kasvusijoitukset
juha.lehtola@tesi.fi
+358 40 064 7671

Katso lisää

Helsingin pörssin tiedote 3.7.2026
IQM:n pörssitiedote 2.7.2026: IQM Quantum Computers Oyj:n listalleottohakemus on hyväksytty ja kaupankäynti yhtiön osakkeilla alkaa Nasdaq Helsingin säännellyllä markkinalla 3.7.2026; osakkeille markkinatakaus
IQM:n pörssitiedote 1.7.2026: Finanssivalvonta on hyväksynyt IQM Quantum Computers Oyj:n englanninkielisen listalleottoesitteen
IQM:n pörssitiedote 1.7.2026: Muutoksia IQM:n hallituksessa
IQM:n pörssitiedote 1.7.2026: IQM Quantum Computers ja Real Asset Acquisition Corp. toteuttavat yhdistymisen; kaupankäynti IQM:n ADS-osaketalletustodistuksilla ja IQM:n Warranteilla Nasdaq Stock Market LLC -markkinapaikalla alkaa 2.7.2026
IQM:n pörssitiedote 29.6.2026: IQM Quantum Computers Oyj hakee osakkeidensa listausta Nasdaq Helsingin säännellylle markkinalle