Tekstiilien kierrätysratkaisuja tarjoava Rester on kerännyt 6 miljoonan euron kasvurahoituksen

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Suomalainen kiertotalousyhtiö Rester on varmistanut kuuden miljoonan euron rahoituksen liiketoimintansa kasvattamiseen ja kansainvälistymiseen. Rester on globaali edelläkävijä tekstiilikierrätyksen arvoketjujen rakentamisessa. Yhtiön jalostamaa uusiokuitua käytetään esimerkiksi tekstiiliteollisuudessa kankaiden tai teknisten tekstiilien valmistukseen sekä rakennusteollisuudessa eristys- ja komposiittimateriaalien sekä akustiikkalevyjen tuotantoon.

Kierrosta johti Lindström Group, josta tuli yhtiön merkittävä vähemmistöomistaja. Rahoituskierroksella Resterin omistajiksi tulivat myös perheomisteinen sijoitusyhtiö Besodos Investors Oy sekä Taaleri Sijoitus Oy. Tesi (Suomen Teollisuussijoitus) teki ensisijoituksensa yhtiöön.

Tekstiiliteollisuus tuottaa merkittävän määrän globaalin talouden kasvihuonepäästöistä ja kuluttaa huomattavan määrän vettä. Silti tekstiilien kierrätys ja uudelleenkäyttö, mikä vähentäisi ympäristökuormitusta, on vielä varsin pienimuotoista. Sijoituksemme Resteriin luokin konkreettista vaikuttavuutta ja edistää vastuullista liiketoimintaa, yhtiön skaalautuessa ja laajentuessa kansainvälisesti”, kommentoi Mikael Niemi, sijoitusjohtaja Tesillä.

Tesi sijoitti Resteriin kiertotalousohjelmastaan, jolla se edistää materiaalitehokkuutta ja hiilineutraaliutta. Tesi käynnisti ohjelman 75 miljoonan euron kokoisena vuonna 2018. Ohjelma sijoittaa sekä kasvuyrityksiin että rahastoihin.

”Olemme panostamassa vahvasti kasvuun ja kansainvälistymiseen, tehden määrätietoisesti työtä tekstiiliteollisuuden vihreän siirtymän eteen. Meille Tesi edustaa tärkeää kumppanuutta kasvupolulla, jossa arvoketjut rakentuvat enenevässä määrin kansainvälisten teollisuuden toimijoiden piiriin. Tesin mukaan tulon myötä rahoituskierroksemme saatiin päätökseen parhaalla mahdollisella tavalla”, iloitsee Rester Oy:n toimitusjohtaja Outi Luukko.

 

Lisätietoja:

Mikael Niemi, sijoitusjohtaja, kasvu- ja teolliset sijoitukset
mikael.niemi@tesi.fi
+358 50 597 7303

Outi Luukko, toimitusjohtaja, Rester
outi@rester.fi
+358 400 406083

 

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 2,4 miljardia euroa. www.tesi.fi | @TesiFII

Rester Oy on globaalisti johtava edelläkävijä tekstiilikierrätyksen arvoketjujen rakentamisessa. Lounais-Suomeen sijoittautunut yhtiö tarjoaa tekstiilien kierrätysratkaisuja, joilla poistotekstiilit ja tuotannon sivuvirrat voidaan jalostaa uusiokuiduksi ja laadukkaaksi raaka-aineeksi. Prosessin aikana tekstiilit avataan mekaanisesti kuiduiksi. Rester-kierrätyskuitua voidaan käyttää monilla eri aloilla vaihtoehtona neitseelliselle raaka-aineelle. Asiakaskuntamme koostuu tekstiilejä käyttävistä yrityksistä, jotka toimittavat meille poistotekstiilejä, sekä yrityksistä, jotka käyttävät Rester-kierrätyskuitua omassa tuotannossa tai omissa tuotteissaan. Vuonna 2019 perustettu Rester aloitti toimintansa marraskuussa 2021. Resterin pääomistaja on ekologisia työvaatteita valmistava Touchpoint Oy. www.rester.fi