Tesin vuosi 2025: uuden strategian toteutus käyntiin menestyksekkäästi

Pia Santavirta, Tesin toimitusjohtaja

Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy:n) uuden strategian toteutus lähti vuonna 2025 erittäin onnistuneesti käyntiin. Tesin tulos 178 miljoonaa euroa jatkoi edellisvuoden positiivista kehitystä, mihin vaikutti erityisesti yksittäisten sijoitusten merkittävät arvonnousut. Turbulentista maailmantilanteesta huolimatta vuoden aikana julkistettiin sekä Suomen historian suurin pääomasijoitusrahasto että suurin suomalaisen listaamattoman yrityksen keräämä rahoituskierros. Myös valtion pääomasijoitustoiminnan keskittäminen Tesiin valmistui suunnitellusti ja onnistuneesti.

Tesi teki vuonna 2025 sijoituksia ja sitoumuksia yhteensä 425 (116 vuonna 2024) miljoonalla eurolla sekä pääomasijoitusrahastoihin että suoraan startup- ja kasvuyrityksiin. Näistä rahastositoumuksia oli 124 (53) miljoonaa ja suoria sijoituksia 301 (63) miljoonaa euroa. Vuoden 2025 lopussa Tesi oli suoraan tai välillisesti rahastojen kautta vähemmistöomistajana 576 (546) suomalaisessa yrityksessä.

Tesin sijoituksissa painottui uuden strategian mukaisesti skaalautuvan kasvun scaleup-yritykset ja teolliset hankkeet. Tesi teki ensisijoitukset muun muassa Ren-Gasiin, Norsk e-Fueliin ja NestAI:hin sekä jatkosijoitukset muun muassa IQM:ään ja ICEYE:hin.

Rahastopuolella Tesi antoi sitoumuksen esimerkiksi suomalaiseen, Euroopan ensimmäiseen yksityiseen puolijohdealaan keskittyvään Cloudberry.vc-pääomasijoitusrahastoon.

Markkinan murrosvaiheesta kertoo se, että Lifeline Ventures julkaisi Suomen ensimmäisen kooltaan eurooppalaisen mittaluokan ja samalla Suomen historian suurimman pääomasijoitusrahaston, 400 miljoonan euron kokoisena. Oura puolestaan keräsi yli 770 miljoonan euron rahoituskierroksen, joka on historian suurin suomalaisen listaamattoman yrityksen keräämä rahoituspotti. Uuden strategiansa mukaisesti Tesi sijoitti Lifelinen rahastoon ankkurisijoittajana. Lisäksi Tesi on ollut Ouran omistajana sen alkutaipaleelta saakka.

Tesi irtautui vuoden aikana 18 (20) kohdeyrityksestä. Irtautumisista ja pääomasijoitusrahastoista palautuksina saamansa varat yhtiö sijoittaa takaisin markkinaan.

Tesin IFRS-tulos tilikaudelta 2025 oli vahva, 178 (165) miljoonaa euroa. Tulokseen vaikutti merkittävästi sijoitusten realisoitumaton arvostustasojen nousu. Yhtiön koko toiminnan ajalta kertyneet voittovarat olivat vuoden lopussa 1 083 (1 024) miljoonaa euroa.

Tesin uuden strategiakauden avaus on lähtenyt käyntiin erittäin onnistuneesti. Kotimaisen pääomasijoitusmarkkinan murrosvaiheessa olemme kanavoineet ennätysmäärän kasvupääomaa suomalaisille huippuyhtiöille yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. Samalla kärkiyritysten arvo on noussut lyhyessä ajassa merkittävään kokoluokkaan, mikä saa yhä laajemman joukon sijoittajia liikkeelle. Tämä on hyvä uutinen Suomelle”, kommentoi Tesin toimitusjohtaja Pia Santavirta.

Valtion pääomasijoitustoiminnan keskittäminen Tesiin valmistui onnistuneesti

Hallitusohjelman mukaisesti valtion pääomasijoitustoimintaa tehostettiin keskittämällä se Tesiin. Yritysjärjestely valmistui 31.5.2025 asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Sen myötä Tesiin siirtyi kolmen valtionyhtiön varat ja vastuut, mukaan lukien sijoitussitoumuksia, sekä 36 suoraa sijoitusta ja 14 rahastoa. Yritysjärjestely ei vaikuttanut Tesin tulokseen.

Yritysjärjestelyn lisäksi Tesin varoihin vaikutti vuoden aikana saatu lisäpääomitus ja pääoman palautukset. Tesi sai kevään 2024 kehysriihessä päätetystä uuden strategian toteuttamiseen tarkoitetusta 300 miljoonan euron lisäpääomituksesta ensimmäisen sadan miljoonan erän, mutta toisaalta palautti valtiolle 167 miljoonaa euroa osana Valmet Automotiven yritysjärjestelyä. Palautus sisälsi myös Tesin aikaisemman Valmet Automotiven omistuksen.

Avainluvut 2025, EUR (suluissa 2024)

  • Tesin uusia sijoituksia ja sitoumuksia 425 milj. (116), joista
    • rahastositoumuksia 124 milj. (53), 7 kpl (8)
    • suoria sijoituksia 301 milj. (63), 34 kpl (20), joista uusia 11 (4) ja jatkosijoituksia 23 kpl (16)
  • Irtautumisia suorista sijoituksista 18 (20) kpl, joista suorien kohdeyritysten konkursseja 3 (6) kpl
  • Maksamattomat sijoitussitoumukset vuoden lopussa 618 milj. (435)
  • Tesin tilikauden tulos (IFRS) 178 milj. (165)
  • Tesin hallinnoitavat pääomasijoitukset 31.12.2025 3,2 mrd. (2,6), joka koostuu rahastosijoituksista 137 kpl (118), rahastojen rahastoista 5 kpl (5) ja suorista kohdeyrityssijoituksista 135 kpl (106)
  • Työntekijöiden nettosuositteluindeksi (eNPS) 60 (55)
  • Tesin sijoituskohteiden antama Luottamus&Maine-tutkimuksen mainearvosana 4,1 (4,2) ja sidosryhmätuki 4,1 (4,1) asteikolla 1–5

Lue lisää vuosikertomuksestamme 2025:

 Lue lisää:

Lisätiedot:

Pia Santavirta, toimitusjohtaja, Tesi
040 546 7749
pia.santavirta@tesi.fi
Pia Santavirran kuva

Viestinnän yhteys:

Susanna Aaltonen, johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet, Tesi
040 593 4221
susanna.aaltonen@tesi.fi

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin, suoraan kasvuyrityksiin ja uusiin teollisiin hankkeisiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje