MB Rahastot on kerännyt järjestyksessään seitsemännen enemmistösijoituksia tekevän rahastonsa 222 miljoonan euron koossa

Yksi Suomen kokeneimmista pääomasijoittajista, vuonna 1988 perustettu MB Rahastot on julkistanut seitsemännen rahastonsa (MB Equity Fund VII). Rahaston koko on 222 miljoonaa euroa, ja se keräsi sitoumuksia aiempien rahastojen nykyisiltä sijoittajilta – mukaan lukien Tesiltä – sekä uusilta institutionaalisilta sijoittajilta.

Uusi rahasto jatkaa MB Rahastojen vakiintunutta sijoitusstrategiaa: se keskittyy tekemään enemmistösijoituksia kannattaviin keskisuuriin yrityksiin, joilla on tunnistettavaa kasvu- ja arvonluontipotentiaalia. Rahasto tulee julkaisemaan kestävyystietoja SFDR-asetuksen 8 artiklan mukaisesti.

”Rahasto tukee Tesin tavoitetta kanavoida pääomia kasvuhakuisiin suomalaisiin pk-yrityksiin, joiden investointeja ja kansainvälistymistä rahoituksen puute ja hidas markkinakasvu rajoittavat”, sanoo sijoituspäällikkö Arttu Suominen Tesin rahastotiimistä.

Tesi on ollut sijoittajana hallinnoijan kaikissa aikaisemmissa equity-rahastoissa. Myös Tesin hallinnoima Kasvurahastojen rahasto V (KRR V) sijoitti uuteen rahastoon. Kyseessä oli ensimmäinen KRR-sijoitus MB:n rahastoihin.

Lue lisää:

Lisätietoja:

Arttu Suominen, sijoituspäällikkö, rahastosijoitukset
+358 50 403 5626

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin, suoraan kasvuyrityksiin ja uusiin teollisiin hankkeisiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje