Valokuituyhtiö Valoo kohti kunnianhimoista tavoitettaan tuoreella kasvurahoituksella

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Valokuituyhtiö Valoo (Adola Oy) on koonnut yli 250 miljoonan euron pääomasijoitus- ja lainapaketin. Tesi osallistui vähemmistösijoittajana sijoituskierrokselle, jota johti yrityksen pääomistaja, hollantilainen sijoitusyhtiö DIF Capital Partners.

Valoo (Adola Oy) on vuonna 2019 perustettu suomalainen kasvuyritys, joka rakentaa valokuituverkkoa kaupunkien reuna-alueille. Kerätty kasvurahoitus tukee yrityksen tavoitetta yli 300 000 kotitalouden tuomisesta valokuituverkon piiriin vuoteen 2030 mennessä.

Suomi on jäänyt valokuituyhteyksien saatavuudessa selvästi jälkeen verrokkimaihin, esimerkiksi Ruotsiin, verrattuna. Valoon strategia mahdollistaa parhaat mahdolliset tietoliikenneyhteydet yhä useamman suomalaisen kotiin ja työpaikalle kilpailukykyisillä ehdoilla, parantaen siten maan kilpailukykyä. Sijoituksellaan Tesi voi edistää sekä yhteiskunnan toimivuuden kannalta keskeisen infran rakentumista että kestävää kaupunkikehitystä”, kommentoi Miikka Salminen, sijoituspäällikkö Tesillä.

Tesin sijoitus yritykseen on sen ensimmäinen.

Lue lisää: Valoon tiedote, 18.7.2023 

Lisätietoja: 
Miikka Salminen, sijoituspäällikkö, kasvu- ja teolliset sijoitukset
miikka.salminen@tesi.fi 
+358 40 535 4758

Tesi haluaa nostaa Suomen uudistavan talouskasvun eturiviin. Kehitämme markkinaa ja toimimme aktiivisesti kasvavien suomalaisyritysten onnistumisen puolesta. Sijoitamme pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Meiltä saat pitkäjänteistä apua, perusteltua näkemystä, kärsivällistä rahaa ja osaavaa omistamista.tesi.fi | Twitter | LinkedIn | Uutiskirje