Traineena pääomasijoittamisen maailmassa: Daria Andreeva

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Traineena pääomasijoittamisen maailmassa -juttusarjassa pääsemme tutustumaan tarkemmin Tesin harjoittelijoihin. Tällä kertaa esittelyvuorossa on sijoitusanalyytikkoharjoittelija Daria Andreeva, joka on päässyt harjoittelunsa aikana osallistumaan varainkeruuvaiheessa olevien rahastojen due diligence -prosessiin.

Pääomasijoitusalaan perehtymisen ohella traineet elävöittävät Tesin työyhteisöä, tuovat mukanaan uusia ideoita ja näkemyksiä sekä testaavat Tesin arvopohjaa. Harjoittelijoilla onkin tärkeä rooli Tesin työyhteisön uudistumisessa ja pääomasijoitusalakin saa uusia osaajia pitkällä aikavälillä.

Syksyllä 2023 Tesin eri tiimeissä aloitti yhteensä viisi uutta loistavaa traineeta. Miten loppuvuosi on sujunut tuoreilla tesiläisillä? Millaisten työtehtävien parissa päivät ovat kuluneet? Entä mikä on päässyt yllättämään? Ensimmäisenä omista kokemuksistaan kertoo sijoitusanalyytikkoharjoittelija Daria Andreeva rahastotiimistä.

Tesin monipuolinen sijoitusstrategia ja mahdollisuus päästä työskentelemään useiden kotimaisten ja ulkomaisten rahastojen kanssa houkuttelivat minut hakemaan tätä positiota.

- Daria Andreeva, sijoitusanalyytikkoharjoittelija

Kuka olet ja millainen tausta sinulla on?
Olen Daria, 25 v. Valmistuin keväällä Turun kauppakorkeakoulusta, jossa luin kansainvälistä liiketoimintaa, rahoitusta ja tietojärjestelmätieteitä. Opintojeni ohella olen työskennellyt EY:llä ja parissa pienemmässä konsultointiyhtiössä.

Mitä teet vapaa-ajallasi?
Vietän mieluusti vapaa-aikani eri urheilulajien parissa, ystävieni kanssa tai matkustellen. Kesällä minut saattaa löytää golf- tai tenniskentältä, talvella nautin luistelusta ja laskettelusta. Lähellä sydäntä ovat myös taide ja arkkitehtuuri.

Milloin ja missä roolissa aloitit harjoittelujakson Tesillä?
Aloitin Tesillä elokuussa 2023 rahastotiimin sijoitusanalyytikkoharjoittelijana.

Mikä sai sinut kiinnostumaan pääomasijoitusalasta?
Kiinnostuin pääomasijoitusalasta jo aiemmassa työpaikassani, jossa pääsin seuraamaan hyvin läheltä eri pääomasijoitusalan toimijoita tilintarkastuksen näkökulmasta. Kirjoitin myös graduni ESG-kriteerien ja SFDR:n vaikutuksesta pääomasijoitusrahastojen toimintaan. Graduprojektin aikana kiinnostukseni alaa kohtaan vahvistui ja ajattelin, että olisi mielenkiintoista päästä työskentelemään alalla, joka on samalla haastava, mutta myös täynnä mahdollisuuksia.

Miten päädyit juuri Tesille harjoitteluun?
Olin kuullut Tesistä paljon hyvää työnantajana ja tiesin, että Tesin rahastotiimi sijoittaa hyvin laajasti eri alojen VC-, kasvu- ja buyout-rahastoihin. Tesin monipuolinen sijoitusstrategia ja mahdollisuus päästä työskentelemään useiden kotimaisten ja ulkomaisten rahastojen kanssa houkuttelivat minut hakemaan tätä positiota.

Mitä olet päässyt tekemään Tesillä harjoittelujaksosi aikana?
Harjoittelun aikana olen päässyt osallistumaan varainkeruuvaiheessa olevien rahastojen due diligence -prosessiin. Osana DD-prosessia olen muun muassa analysoinut hallinnoijien aiempien rahastojen kehitystä, tehnyt markkina- ja toimiala-analyysejä sekä arvioinut hankkeita ESG-tekijöiden näkökulmasta. Lisäksi olen päässyt kartoittamaan kansainvälisiä hankkeita ja esittelemään niistä potentiaalisimpia tiimillemme.

Yllättävin asia harjoittelussa?
Yllättävintä on ollut se, kuinka paljon olen saanut vastuuta ja päässyt itsenäisesti hoitamaan vaativiakin tehtäviä heti ensimmäisistä päivistä lähtien. On ollut myös positiivinen yllätys, miten paljon omilla mielenkiinnon kohteilla voi vaikuttaa siihen, millaisiin hankkeisiin pääsee mukaan. Toiseksi yllättävin asia harjoittelussa oli Tesin vuosittaisen golf-mestaruuden voitto.

Mieleenpainuvin muisto harjoittelusta?
Haastavaa nimetä vain yksi. Nyt kirjoitushetkellä olen matkalla Pariisissa järjestettävään pääomasijoitusalan konferenssiin tapaamaan ranskalaisia rahastojen hallinnoijia. Uskon, että reissusta tulee varmasti mieleenpainuva!

Mikä on ollut parasta?
Tesillä työskentelee alansa parhaita osaajia, mutta samalla myös huikeita työkavereita, joiden kanssa on ollut hauskaa työskennellä kiireisenkin arjen keskellä. Minun lisäkseni Tesillä on tällä hetkellä eri tiimeissä neljä muuta harjoittelijaa, joiden kanssa on ollut ilo olla päivittäin tiiviisti tekemisissä.

Entä haastavinta?
Pääomasijoittamisessa yksi haastavista asioista on pitkäjänteisyys – taloudellisilla mittareilla mitattavat onnistumiset usein näkyvät vasta vuosien työn päästä.  Minusta on motivoivaa nähdä oma kädenjälki työssä, ja ilokseni olen harjoittelujakson aikana huomannut, että Tesillä iloitaan yhdessä myös pienemmistä yksittäisistä onnistumisista, oli kyse sitten onnistuneen DD-prosessin loppuunsaattamisesta tai toimiston kahvikoneen korjaamisesta.

Mitä harjoittelun jälkeen?
Harjoittelujakson loputtua saan ilokseni vielä jatkaa ensi keväänä Tesin rahastotiimissä analyytikkona. Pidemmällä tähtäimellä toivon kasvavani pääomasijoitusalan rautaiseksi ammattilaiseksi ja pääseväni tekemään useita onnistuneita sijoituksia. 

Kenelle harjoittelu rahastotiimissä voisi sopia ja vinkit harjoitteluohjelmasta kiinnostuneille?
Voin lämpimästi suositella Tesin harjoitteluohjelmaan hakemista kaikille pääomasijoitusalasta kiinnostuneille! Harjoittelusta saa eniten irti, kun lähtee ennakkoluulottomasti mukaan erilaisiin projekteihin ja hyppää oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, joten kertoisitko loppuun vielä kevennyksenä suosikkijoululaulusi?
Vaikein kysymys tietysti loppuun. Pitkän pohdinnan jälkeen, sen täytyy olla Driving Home for Christmas. Rauhaisaa joulunodotusta kaikille! 

Tesin trainee-ohjelma tarjoaa opintojensa loppuvaiheessa oleville ja vastavalmistuneille korkeakouluopiskelijoille mahdollisuuden tutustua pääomasijoittamisen maailmaan. Ohjelmassa traineet pääsevät tutustumaan pääomasijoitusalan eri työtehtäviin kokeneiden ammattilaisten johdolla ja näyttämään omaa osaamistaan Tesin monipuolisella yritys- ja rahastokentällä. Tesin sijoitustiimeihin trainee-haku on kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Muihin tiimeihin rekrytoidaan harjoittelijoita tilanteen mukaan.

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin.
tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Uutiskirje