Tesin trainee-ohjelma tarjoaa opintojensa loppuvaiheessa oleville ja vastavalmistuneille korkeakouluopiskelijoille mahdollisuuden tutustua pääomasijoittamisen maailmaan. Ohjelmassa traineet pääsevät tutustumaan pääomasijoitusalan eri työtehtäviin kokeneiden ammattilaisten johdolla ja näyttämään omaa osaamistaan Tesin monipuolisella yritys- ja rahastokentällä.
Pääomasijoitusalaan perehtymisen ohella traineet elävöittävät Tesin työyhteisöä, tuovat mukanaan uusia ideoita ja näkemyksiä sekä testaavat Tesin arvopohjaa. Harjoittelijoilla onkin tärkeä rooli Tesin työyhteisön uudistumisessa ja pääomasijoitusalakin saa uusia osaajia pitkällä aikavälillä.
Tesin sijoitustiimeihin trainee-haku on kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Muihin tiimeihin rekrytoidaan harjoittelijoita tilanteen mukaan. Lisää Tesistä työpaikkana voit lukea täältä.
Keväällä 2022 Tesin sijoitustiimeissä aloitti yhteensä kolme uutta ja innokasta traineeta. Miten kevät on lähtenyt käyntiin uusilla tesiläisillä? Millaisten työtehtävien parissa päivät ovat kuluneet? Entä mikä on päässyt yllättämään?
Traineena pääomasijoittamisen maailmassa -juttusarjassa pääsemme tutustumaan tarkemmin kuhunkin Tesin traineeseen. Tällä kertaa esittelyvuorossa on sijoitusanalyytikko-trainee Olli Anttila. Syksyn 2021 harjoittelijoiden kokemuksia ja tunnelmia pääset lukemaan täältä.
Jos olet aidosti kiinnostunut suomalaisesta elinkeinoelämästä ja kasvuyhtiöistä, niin suosittelen Tesiä harjoittelupaikkana lämpimästi kaikille, opinahjosta riippumatta.
- Olli Anttila, sijoitusanalyytikko-trainee
Kuka? Olli Anttila, sijoitusanalyytikko-trainee suorien sijoitusten tiimeissä.
Mistä? Suoritan parhaillani rahoituksen maisteriopintoja Hankenilla. Olen myös ollut vaihto-opiskelijana Kanadan HEC Montréalissa. Aiempaa rahoitusalan työkokemusta minulle on kertynyt mm. KPMG:lla, Fennialla ja Varmassa. Vapaa-aikaani vietän mieluiten ruoanlaiton, ystävien ja salitreenin parissa.
Mitä? Tähänastinen harjoittelujaksoni on vähintäänkin vastannut odotuksiani ja jopa ylittänyt ne. Tiimissäni on loistava ilmapiiri ja olen päässyt heti mukaan avustamaan tehtävissä, jotka auttavat aidosti tiimiläisiäni esimerkiksi sijoituspäätösten teossa. Työtehtäväni ovat liittyneet pitkälti markkina- ja yhtiöanalyyseihin, joissa syvennytään kohdeyhtiön potentiaaliin sijoituskohteena. Tämän myötä olenkin oppinut paljon sijoitusprosesseista sekä sijoituspäätöksiin vaikuttavista ajureista.
Harjoittelun aikana minut on yllättänyt se, kuinka lämminhenkinen ja yhtenäinen työyhteisö Tesillä on! Olen myös ollut tyytyväinen siihen, kuinka paljon vastuuta harjoittelijoille annetaan. Työtehtävien kanssa ei tarvitse kuitenkaan jäädä yksin, vaan keneltä tahansa voi kysyä apua, kun siltä tuntuu.
Odotan innolla tulevia projekteja, joissa pääsen toivottavasti tutustumaan vielä useampiin eri toimialoihin. Yksi parhaista jutuista Tesillä onkin, että täällä on mahdollisuus päästä tutustumaan suomalaiseen elinkeinoelämään hyvin kokonaisvaltaisesti.
Vinkkejä Tesin trainee-ohjelmasta kiinnostuneille? Jos olet aidosti kiinnostunut suomalaisesta elinkeinoelämästä ja kasvuyhtiöistä, niin suosittelen Tesiä harjoittelupaikkana lämpimästi kaikille, opinahjosta riippumatta. Tesi organisaationa antaa mahdollisuuden nähdä suomalaista sijoituskenttää ainutlaatuiselta näköalapaikalta. Täällä pääset sekä hyödyntämään omia vahvuuksiasi että oppimaan uutta.
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 2,4 miljardia euroa. www.tesi.fi | @TesiFII